Viikko 17 Hanhet

Määritysvisa 2020

Viikko 17: Hanhet

Hanhien tunnistaminen osoittautui juuri niin vaikeaksi kuin oli ennakoitavissakin. Vain yksi vastaaja tunnisti kaikki 50 kuvaa ja kaikkien vastaajien yhteen laskettu tunnistusprosentti oli 71. Kilpailuun osallistui 41 kilpailijaa. Alla on esitelty muutamia eniten vaikeuksia aiheuttaneita teemoja sekä visan tulokset lajeittan. Myös kymmenen parhaan osallistujan lista on myöhemmin sivulla.

Pikkukanadanhanhi ja kanadanhanhi

Brahutcan.jpg

Useissa kuvissa esiintynyt pikkukanadanhanhi aiheutti vaikeuksia monille vastaajille. Joissain kuvissa laji oli tunnettu erittäin hyvin, sillä parhaimmillaan tunnistamisprosentti oli 82%, mutta vaikeimmassa kuvassa onnistumisprosentti oli vain 32%. Oheisessa kuvassa (ei visasta) on sekä pikkukanadanhanhia että kanadanhanhia. Vierekkäin tarkasteltuna kokoero on huomattava, mutta yksittäiskuvassa koon arviointi voi aiheuttaa vaikeuksia. Luonnossa ero on selvä, pikkukanadanhanhi on kooltaan melkein kuin sinisorsa ja kanadanhanhi melkein kuin joutsen. Visan kuvissa pieni töpäkkä muoto oli hyvin havaittavissa muissa kuvissa, paitsi yhdessä etuviistosta kuvatussa lentokuvassa. Siinäkin kaula vaikutti kuitenkin lyhyeltä. Pikkukanadanhanhella on usein mustan kaulan ja ruskean rinnan rajalla valkoinen kaularengas tai sen aihe. Rinta ja vatsa ovat yleensä ruskeammat, joskus melko tummankin ruskeat verrattuna kanadanhanhen vaaleahkoon rintaan ja vatsaan.

Lyhytnokkahanhi

Ansbra u.jpg

Lyhytnokkahanhen ja metsähanhen erottaminen osoittautui odotetusti hankalaksi erityisesti silloin, jos linnun jalat eivät näkyneet. Oheisen kuvan tunnisti 47% vastaajista. Monet erehtyivät luulemaan lintuja metsähanhiksi. Kuvan lyhytnokkahanhet eivät ole selästään erityisen harmaansinisiä ja vaaleanpunaiset jalatkaan eivät ole näkyvissä. Linnut ovat kuitenkin tyypillisen lyhytkaulaisia ja -nokkaisia. Molempien lintujen nokan vaalea väri on myös selvästi vaaleanpunainen eikä oranssi, kuten metsähanhella olisi.

Nuori tundrahanhi

Ansalb juv.jpg

Nuoresta tundrahanhesta oli visassa monta kuvaa ja jokainen niistä oli vastaajille haastava. Oheisen kuvan tunnisti vain 37% vastaajista ja toisen edestäpäin kuvatun saman pukuisen linnun vain 32% vastaajista. Vaikeaksi määrityksen tekee nuorelta tundrahanhelta puuttuva valkoinen otsakilpi. Molemmat kuvat oli useimmin määritetty merihanheksi, mihin syynä on varmaankin ollut melko yksivärinen iso nokka. Vanhan merihanhen nokka olisi jykevämpi sekä kokonaan vaalea ja nuorellakin mustaa on nokan kärjessä yleensä vain vähän. Yleisväritykseltään kuvan tundrahanhi on selvästi tummempi kuin merihanhi. Merihanhella olisi myös kaikissa puvuissa keltainen silmärengas. Metsähanhesta kuvan hanhen erottaa yksivärisemmästä nokasta sekä tummemmasta yläpuolesta. Metsähanhella olisi myös nuorena valkoiset reunukset siiven yläpeitinhöyhenissä.

Taigametsähanhi

Ansfab.jpg

Metsähanhia ei tarvinnut määrittää alalajilleen, mutta juuri monet taigametsähanhet (fabalis) sekoittuivat määrityksissä merihanheen. Tähän on syynä ollut melko yksivärinen nokka. Vanhalla merihanhella nokassa ei kuitenkaan olisi lainkaan tummaa. Kuvan metsähanhen tunnisti 63% vastaajista. Sen voi määrittää vanhaksi yksilöksi kaulan voimakkaista uurteista, mikä on yleispätevä ikätuntomerkki vanhoille Anser-hanhille. Kuvassa merihanhen suuntaan on voinut harhauttaa myös voimakkaan valon aiheuttama hämäävä vaaleus sekä pyrstö, jossa on ehkä hiukan normaalia enemmän valkoista. Merihanhella valkoista olisi kuitenkin vielä enemmän. Kuvan linnulla on myös metsähanhelle tyypillisesti oranssit jalat. Merihanhen jalat olisivat vaaleammanpunaiset.

Nuori kiljuhanhi

Ansery.jpg

Kuva: Paweł Wacławik (www.pawelwaclawik.pl)

Nuoren kiljuhanhen määrittäminen tuotti kaikkein eniten ongelmia. Kuva, jossa nuori kiljuhanhi oli lennossa, tunnisti vain 26% osallistujista ja oheisen maassa kävelevän 47% vastaajista. Molemmissa tapauksissa yleisin virheääritys oli lyhytnokkahanhi, mikä on sinänsä ymmärrettävää, sillä lintu on lyhytnokkainen. Nuoren kiljuhanhen nokka on kuitenkin lähes yksivärisen vaalea, kun lyhytnokkahanhen nokka olisi kaksivärinen, jossa vaalea väri olisi vähemmistönä. Selvänä erona maakuvassa olivat myös kiljuhanhen oranssit jalat, jotka eivät sovi lyhytnokkahanhelle. Lentävä kuva oli kieltämättä vaikea tunnistettavaksi. Kuvassa näkyi kuitenkin nuoren kiljuhanhen tumma yleisväritys, lyhyt vaalea nokka sekä keltainen silmärengas. Ainakin puhelimen pieneltä ruudulta kuvaa katsovien on voinut tosin olla vaikea silmärengasta havaita.

Top 10 (% oikein)

Pko 100
Jappe 94
MR 92
Tomi 92
Te 88
TuR 88
IR 88
Hippiäinen 88
Teme 84
Kerttu Herne 84

 

Oikeat vastaukset kuvittain (% oikein)
juv = nuori, l = lennossa

Valkoposkihanhi 100
Punakaulahanhi l 100
Sepelhanhi l 95
Sepelhanhi 95
Lumihanhi 92
Tiibetinhanhi l 92
Tiibetinhanhi l 89
Tundrahanhi 89
Pikkukanadanhanhi 87
Punakaulahanhi 87
Tiibetinhanhi 87
Kiljuhanhi 87
Kanadanhanhi l 84
Sepelhanhi l 84
Merihanhi u 84
Lyhytnokkahanhi juv 84
Pikkukanadanhanhi 82
Lyhytnokkahanhi 82
Merihanhi 82
Afrikanhanhi l 82
Kanadanhanhi 79
Lyhytnokkahanhi l 79
Merihanhi l 79
Lumihanhi (sini-) 76
Metsähanhi f l 76
Afrikanhanhi 76
Tundrahanhi l 74
Metsähanhi r 74
Merihanhi l 74
Metsähanhi r l 71
Metsähanhi r 71
Metsähanhi juv 68
Metsähanhi r 68
Lyhytnokkahanhi l 68
Metsähanhi f 63
Pikkukanadanhanhi 61
Metsähanhi juv l 58
Metsähanhi r l 58
Valkoposkihanhi l 55
Tundrahanhi l 53
Merihanhi l 53
Lyhytnokkahanhi l 50
Kiljuhanhi l 47
Kiljuhanhi juv 47
Lyhytnokkahanhi u 47
Punakaulahanhi l 42
Tundrahanhi juv 37
Pikkukanadanhanhi l 32
Tundrahanhi juv 32
Kiljuhanhi juv l 26

 

 

Tärpit huippusuoritukseen (ennen visaa):

-Kirjohanhet (Branta), eli spelhanhi, valkoposkihanhi, kanadanhanhi ja punakaulahanhi on hallittava miten päin tahansa.

-Kanadanhanhen ja pikkukanadanhanhen erottaminen. Kuvassa pikkukanadanhanhen selvästi pienempi koko voi olla vaikea hahmottaa, mutta töpäkkä olemus, jyrkkä otsa, lyhyt nokka ja erityisesti lyhyt kaula on yleensä huomattavissa kuvasta kuin kuvasta. Pikkukanadanhanhen mustan kaulan ja ruskean rinnan välissä on usein valkoinen kaulavyö tai sen aihe, mutta vyö voi myös puuttua kokonaan.

-Tundrahanhen ja kiljuhanhen erottaminen toisistaan. Kiljuhanhi on pienempi, lyhytkaulaisempi ja -nokaisempi sekä pyöreäpäisempi, mutta näitä voi olla vaikea hahmottaa kuvasta. Kiljuhanhella valkoinen otsakilpi ulottuu päälaelle asti ja silmän ympärillä on  keltainen rengas. Nuorilla linnuilla ei ole otsakilpiä, mutta kiljuhanhi on tunnistettavissa edelleen keltaisesta silmärenkaasta sekä lyhyemmästä nokasta, jonka kärjessä ei ole tummaa. 

-Nuoren tundrahanhen erottaminen metsähanhesta. Metsähanhen nokka on selvästi kaksivärinen ja tummempi, kun taas nuorella tundrahanhella tummaa on yleensä vain nokan kärjessä. Metsähanhella näkyvät yleensä siiven yläpeitinhöyhenten valkoiset reunat, jotka tundrahanhella ovat selvästi heikommat.

-Metsähanhen erottaminen lyhytnokkahanhesta. Lyhytnokkahanhi on pienempi, typäkämpi, pyöreäpäisempi ja lyhytkaulaisempi. Nokka on lyhyempi ja siinä on vähemmän vaaleaa kuin metsähanhella keskimäärin. Jotkut tundrametsähanhet (alalaji rossicus) ovat kuitenkin varsin lyhyt- ja tummanokkaisia. Selkäpuoli on lyhytnokkahanhella vaaleampi, sinertävänharmaa, mutta yksilöissä on kuitenkin vaihtelua ja jotkut ovat tummempia. Lennossa lyhytnokkahanhen käsisiipi ja kyynärsiiven etuosa ovat sinertävänharmaita ja levitetyssä pyrstössä on enemmän valkoista kuin metsähanhella. Lyhytnokkahanhen jalat ovat vaaleanpunaiset, kun metsähanhella ne ovat oranssit. Jalkoja on kuitenkin usein vaikea nähdä ja värikin voi olla joskus vaikea hahmottaa.

Visaa varten opeteltavat lajit:

-Lumihanhi
-Tundrahanhi
-Kiljuhanhi
-Metsähanhi
-Lyhytnokkahanhi
-Merihanhi
-Kanadanhanhi
-Pikkukanadanhanhi
-Valkoposkihanhi
-Sepelhanhi
-Punakaulahanhi
-Afrikanhanhi
-Tiibetinhanhi