
Lahden Ruoriniemeen ripustettiin 19.3. kaupungin OSBU-hankkeessa useita linnunpönttöjä, mm. yksi isokoskelolle (kuvassa). PHLY oli myös mukana.
BirdLife muistuttaa tervapääskyn pesien lainsuojasta. Rakennusten koloissa pesivien tervapääskyjen pesiä tuhoutuu lainvastaisesti erityisesti kerrostalojen katto- ja julkisivuremonttien yhteydessä. Tervapääskyt käyttävät samaa pesää tai pesäpaikkaa vuodesta toiseen, ja niiden pesät ovat ympäri vuoden suojeltuja. Lue lisää

Yhdistys järjestää kevään aikana perinteisten ja suosittujen bussiretkien lisäksi myös muuta retkitoimintaa. Retkikummimme Elina ja Teemu kutsuu linnuista kiinnostuneita mukaansa retkilleen.

BirdLife Suomi valitsee joka vuosi vuoden linnun. Vuoden linnusta kerätään havaintoja tehostetusti, ja vuoden tavoitteena voi olla esimerkiksi lajin pesimäkannan suuruuden selvittäminen.

Ilmoita lintuhavaintosi Tiiraan. Lue tiivistetysti mitä tietoja havaintoilmoituksen täytyy sisältää – tärkeimmät lyhenteet ja niiden selitykset. Katso myös tyypillisimmät kompastuskivet, joihin aloitteleva harrastaja törmää mm. Kevään ensimmäisissä havainnoissa.

Yhdistyksen ensisijainen tapa kerätä havaintoja on Tiira-lintutietopalvelu.
Päijät-Hämeen alueella tapahtuvien luonnonvaraisten lintujen avunantotehtävien toimintaohje.
Yhdistyksen jäsenet voivat lainata yhdistykseltä riistakameran, kaukoputken, jalustan ja kiikarin.
Liity mukaan.
Kulkulupa Lahden Rälssinkalliolle on uusittava. Kulkuluvan myöntää alueella toimiva Salpamaa Oy.
WhatsApp-ryhmä lintuharrastajien ja pienpetopyytäjien välillä.
Päijät-Hämeen lintupaikkaopas on kaikille maakunnassa retkeileville lintujen ja luonnon ystäville tarkoitettu opaskirja.
BirdLife Päijät-Häme on teettänyt t-paitoja ja kangaskasseja myyntiin. Tuotteita on myynnissä yhdistyksen yleisötapahtumissa.