Vuoden lintu 2025 on erittäin uhanalainen huuhkaja. Vuoden lintu -hankkeen tavoitteena on selvittää huuhkajan levinneisyys, pesimäkannan suuruus sekä niissä tapahtuneet muutokset. Samalla lisätään tietoisuutta lajin vähenemisestä, vähenemisen syistä ja uhkatekijöistä.
Jokainen voi osallistua huuhkajatietojen keräämiseen lähtemällä pöllöretkelle ja ilmoittamalla havaintonsa vuoden lintu-tutkimuksen käyttöön.
Huuhkajan soidin alkaa usein jo tammikuussa, joten havaintoja voi tehdä heti alkuvuodesta. Ilta- ja aamuyöstä huuhkajat huutelevat yleensä lähellä pesäpaikkaa. Kuuntelut kannattaa tehdä erityisesti auringonlaskun aikoihin. Myös aamuyön tunnit ennen auringonnousua ovat hyvää kuunteluaikaa. Silloin myös liikenteen melu on yleensä vaimeampaa. Pöllöretkelle kannattaa lähteä tyyninä ja suhteellisen leutoina öinä, jolloin kuuluvuus on kohdillaan ja retkeilykin mukavampaa. Kurkkaa yleisvinkit pöllöretkelle BirdLife-lehden numerosta 1/24.
Huuhkaja suosii pesimäympäristönä metsäisten alueiden kalliojyrkänteitä, mutta nykyään myös louhoksia ja hiekkakuoppia lähiympäristöineen. Huomioithan, että louhoksille ja vastaaville ei usein ole asiaa ilman kulkulupaa. Laji pesii myös ulkosaaristossa ja satunnaisesti jopa kaupunkiympäristössä. Historiallisesta levinneisyydestä puolestaan kertovat lukuisat lajin nimeen viittaavat paikannimet, kuten Huuhkainvuoret ja Hyypiänmäet. Niillä kannattaa käydä kuulostelemassa.
Tietoja lajista kaivataan kaikkialta, ei vain todennäköisten tai tunnettujen huuhkajareviirien alueilta. Paikallisten lintuyhdistysten viestintäkanavissa voi tulla tarkempia kartoitusohjeita huuhkajien etsimiseksi.
Kirjaathan huuhkajahavaintosi Tiira-lintutietopalveluun, jolloin ne ovat helposti myös lintuyhdistysten käytettävissä. Pesimäaikaiset huuhkajahavainnot voi kirjata Tiiraan salattuina. Havainnoijan lisäksi ainoastaan järjestelmän ylläpitäjät ja yhdistysten valtuuttamat yhdistyskäyttäjät näkevät salatut havainnot.
Havaintoihin on tärkeää kirjata myös linnun paikka, vaikka soidintavan linnun paikkaa voi olla välillä vaikea arvioida. Jos linnun paikkaa ei voida tarkasti määrittää, kirjaa havainnon lisätietoihin mistä suunnasta lintu kuului havaintopaikalle ja merkitse linnun paikka kartalle karkeana arviona (esim. yhden kilometrin tarkkuus). Jos mahdollista, huhuilevan linnun sijaintia voi yrittää tarkentaa kuuntelemalla sitä eri suunnista. Havaintoon pitäisi aina muistaa merkitä myös kellonaika.
Havaintoihin on tärkeä kirjata myös pesimävarmuusindeksi, jotta tiedot saadaan mukaan myös käynnissä olevaan Suomen neljänteen lintuatlakseen. Huuhkajan levinneisyyskarttaan neljännen atlaksen aineiston perusteella voi tutustua täällä.
Asutuista huuhkajareviireistä kirjataan tiedot Tiiraan yllä olevan ohjeen mukaan. Paikallisyhdistysten vastaavat ottavat mielellään vastaan tietoja myös viime vuosina asutuista huuhkajareviireistä tänä vuonna tehtäviä pesintöjen tarkastuksia varten. Niin uusista kuin vanhoista asutuista reviireistä kannattaa siis vinkata yhdistyksille. Itse pesiä ei kannata lähteä etsimään, koska huuhkaja hylkää erittäin herkästi pesänsä haudonnan ja pienten poikasten aikana.
Lisätietoja huuhkajasta BirdLifen huuhkaja-sivulla
Huuhkajakuvat: Petri Koivisto