Lintujen syysmuutto lähti näkyvästi käyntiin elokuun viimeisenä viikonloppuna. Sateisten päivien jälkeen nähtiin jo mukavasti petolintuja: kymmeniä mehiläishaukkoja ja varpushaukkoja, yksi haarahaukka, kolme muuttohaukkaa, kolme arosuohaukkaa, syksyn ensimmäiset piekanat ja maakotka. Myös pikkulintuja kerääntyy nyt pelloille, rannoille ja puistoihin. Artjärvellä sisämaan seurantapyynnissä havaittiin mm. neljä pohjansirkkua ja myöhäinen viitakerttunen.
Pukkilan Kanteelen alueelta löytyi 22.8. arotasku. Lintu onnistuttiin näkemään 23.8. myös Päijät-Hämeen puolelta, Kurunkulman Lehmiönmutkasta. Samalla arotaskusta tuli uusi laji Orimattilalle.
19.8. Mäntyharjulla havaittu nuori mustahaikara on kunnalle uusi laji. Mustahaikaroita havaitaan harvoin. Viimeisin havainto on Heinolasta vuodelta 2013. Laji on silti havaittu monessa yhdistyksen alueen kunnassa. Katso tästä kuntakohtaisia lajimääriä.
Artjärvellä havaittu nuori aroharmaalokki on uusi laji Orimattilalle. Kunnan alueella on havaittu nyt 268 lintulajia. Aroharmaalokkeja on havaittu viime päivinä myös Lahdessa.
Viime päivinä Päijät-Hämeessä on nähty hyvää kahlaajamuuttoa.
28.7. Asikkalan Kailassa muutti mm. 427 suosirriä, 8 kuovisirriä, 2 pulmussirriä, 59 isosirriä, 10 punakuiria ja 40 tundrakurmitsaa
29.7. samassa paikassa muutti mm. 777 suosirriä, 5 kuovisirriä, 2 pulmussirriä, 153 punakuiria ja 70 tundrakurmitsaa.
Kahlaajia on nähty paikallisena mm. Lahden sataman aallonmurtajalla ja Heinolan Vierumäen Laviassuolla.
Vesijärven Enonselällä on meneillään uudenlainen ilmiö. Ilmeisesti ennätyshelteiden aiheuttama pintavesien lämpö ja happikato nostavat pikkukaloja pintaan. Lokit hyödyntävät tilanteen. Enonselältä on laskettu ruokailevan jopa 10 000 lokkilintua: pääosin kala-, nauru ja harmaalokkeja. Lue lisää Ylen verkkosivuilta.
Päijät-Häme sai 27.6. lajilistalleen uuden lintulajin, kun lintuharrastajat Paavo Posti, Lauri Eronen ja Seppo Leirilaakso näkivät Orimattilan Kurunkulmalla keisarikotkan. Havainto tuli yllätyksenä, vaikka sama yksilö on kierrellyt rannikolla reilun viikon ajan ja edellisenä päivänä mm. Loviisassa.
Tapahtumakalenteriin on vihdoin saatu lisättyä uusia tapahtumia pitkän Koronatauon jälkeen. Ohjelmassa kesäpäivät ja retkiä. Katso kalenteri.
Lahden kuntaralli kisattiin hellesäässä. Kisa oli tasainen ja jännittävä ja rallin aikana tehtiin paljon hyviä lintuhavaintoja. Katso tulokset.