Uutiset aiheittain

30.8.2021
Lintutilanne

Syysmuutto näyttävästi käyntiin

Lintujen syysmuutto lähti näkyvästi käyntiin elokuun viimeisenä viikonloppuna. Sateisten päivien jälkeen nähtiin jo mukavasti petolintuja: kymmeniä mehiläishaukkoja ja varpushaukkoja, yksi haarahaukka, kolme muuttohaukkaa, kolme arosuohaukkaa, syksyn ensimmäiset piekanat ja maakotka. Myös pikkulintuja kerääntyy nyt pelloille, rannoille ja puistoihin. Artjärvellä sisämaan seurantapyynnissä havaittiin mm. neljä pohjansirkkua ja myöhäinen viitakerttunen.

30.4.2021
Lintutilanne Ajankuva Videot

Tundrahanhien kevätkerääntymät kasvavat

Porvoonjoen tulvilla, Orimattilan Ruhan ja Kurunkulman alueella sekä Pukkilan puolella ”Pobedan" tulvalla laskettiin ennen huhtikuun puoliväliä olevan noin 10 000 hanhea. Suurin osa hanhista oli tundrahanhia, arviolta 7 500.…
24.4.2021
Lintutilanne Ajankuva Videot

Kylmät säät saapuivat

Aurinkoiset kevätsäät päättyivät ja edessä on pitkä kolea jakso. Lämmin ilmamassa kiertää Suomen kaukaa ja lintujen muutto hidastuu ja viivästyy. Koko seuraavasta viikosta on tulossa…
7.4.2021
Lintutilanne Ajankuva Videot

Maaliskuun sää

Maaliskuu oli suuressa osassa maata 1–2 astetta tavanomaista lauhempi, kertoo Ilmatieteen laitos. Maaliskuun ylin lämpötila mitattiin Jomalan Jomalabyssa Ahvenanmaalla 23. päivänä, jolloin lämmintä oli 14,6…
25.2.2021
Lintutilanne Havainnot

Lauhtunut sää toi ensimmäiset muuttolinnut

Säät lauhtuivat ja toivat Päijät-Hämeeseen ensimmäisiä muuttolintuja. Tänään Lahdessa nähtiin jo muutamia harmaalokkeja, muuttavia mustarastaita sekä kulorastas. Rannikolla nähtiin jo…
21.2.2021
Lintutilanne Ajankuva

Pöllöjen soidinkausi alkamassa

Nälkä on ajanut pöllöjä näkösälle. Viime aikoina Tiiraan on ilmoitettu havaintoja päiväsaikaan nähdyistä pöllöistä. Syynä on usein nälkä. Päivehtivän…
4.2.2021
Lintutilanne Ajankuva Videot

Tammikuussa talviset säät

Päijät-Hämeessä oli tammikuussa aidosti talvista. Keskilämpötila oli pakkasen puolella ja lunta pyrytti useampaan otteeseen. Enimmillään lunta oli tammikuun lopussa 34 senttiä. Kuukauden…
8.1.2021
Lintutilanne

Kuningaskalastajien talvihavainnot lisääntyvät

Kuningaskalastajien talvihavainnot lisääntyvät. Lajilla on takanaan ennätyksellisen hyvä pesimävuosi. Osa linnuista muuttaa etelään, mutta osa jää uhmaamaan Suomen talvea – myös…