Kulunut heinäkuu oli tavanomaista lämpimämpi. Helleraja rikottiin Lahdessa 21 päivänä. Kuumuudesta huolimatta heinäkuun aikana tehtiin mielenkiintoisia lintuhavaintoja.
Mandariinisorsa on ilahduttanut lintuharrastajia…
Orimattilan Haikulassa nähtiin 26.5. poikkeuksellisen suuri isojen kahlaajien parvi. Parvessa oli 117 punakuiria ja 89 tundrakurmitsaa. Kumpaakaan lajia ei yleensä nähdä paikallisina parvina Päijät-Hämeessä tai…
Epävakaiset säät pudottivat Päijät-Hämeen kosteikoille ja tulville kahlaajia. Orimattilan Luhtikylän kala-altaalla nähtiin 6.–7.5. jo yli sata valkovikloa. Suokukkoja havaittiin samaan aikaan Orimattilan…
Kuutamoaamun tunnelmaa Luhdanjoen tornilla. Montako lintua havaitset videolta? Osa lajeista näkyy kuvissa ja osasta kuuluu vain ääni.
Oikea vastaus:
1. Laulurastas, 2. Sepelkyyhky (ääni) 3. Metsähanhi 4. Tundrahanhi (+…
Yhdistyksen jäsenet Tapani Saimovaara ja Hannu Kauppi veivät riistakameran metsojen soidinpaikalle. Lyhyen ajan sisällä soidinkumpua hallitsi kolme eri kukkoa. Ensi kevääksi selvitellään livekameran…
Porvoonjoen tulvilla, Orimattilan Ruhan ja Kurunkulman alueella sekä Pukkilan puolella ”Pobedan" tulvalla laskettiin ennen huhtikuun puoliväliä olevan noin 10 000 hanhea. Suurin osa hanhista oli tundrahanhia, arviolta 7 500.…
Aurinkoiset kevätsäät päättyivät ja edessä on pitkä kolea jakso. Lämmin ilmamassa kiertää Suomen kaukaa ja lintujen muutto hidastuu ja viivästyy. Koko seuraavasta viikosta on tulossa…
Maaliskuu oli suuressa osassa maata 1–2 astetta tavanomaista lauhempi, kertoo Ilmatieteen laitos. Maaliskuun ylin lämpötila mitattiin Jomalan Jomalabyssa Ahvenanmaalla 23. päivänä, jolloin lämmintä oli 14,6…
Päijät-Hämeessä oli tammikuussa aidosti talvista. Keskilämpötila oli pakkasen puolella ja lunta pyrytti useampaan otteeseen. Enimmillään lunta oli tammikuun lopussa 34 senttiä. Kuukauden…
Vesijärven Enonselkä jäätyi tänä vuonna tammikuun kuudennen päivän tienoilla. Kajaanselkä umpeutui muutamaa päivää myöhemmin ja Päijänne vasta viimeisenä. Kuun…