Vuoden 2025 pinnaralli järjestettiin 16.–17.5. Nyt rikottiin maaginen 150 lajin tulos, peräti kahden joukkueen voimin. Kisa oli äärimmäisen tiukka loppuun saakka, kun kisan kakkonen kiri johtavaa joukkuetta kiinni laji lajilta. Lopulta kakkosjoukkue ei onnistunut havainnoimaan tärkeitä viime hetken lajeja (vain yksi jäsen havaitsi lajin), ja voitto ratkesi vain yhden lajin marginaalilla.
Olosuhteet näyttivät aluksi siltä, että ennätyksiä ei rikota, mutta moni joukkue teki hyvän tuloksen. Rallissa havaittiin yhteensä 166 lajia.
Ralli alkoi sateisena. Tihkusadetta suoltanut rintama osui juuri Päijät-Hämeen päälle. Sade taukosi lauantaina puolen päivän jälkeen ja aurinko alkoi paistaa. Tämän jälkeen vallitsi varsin leppoisa ja lämmin sää.
Tulvia ei ollut lainkaan. Joitakin kosteita paikkoja sentään oli pelloilla ja Orimattilan Luhtikylän kosteikolla riitti katseltavaa. Maastossa oli vielä hanhia ja järvillä nähtiin arktisia vesilintuja. Hyönteissyöjiä oli saapunut kohtalaisesti. Turturikyyhky oli uusi rallilaji. Hyviä havaintoja ässälajien ulkopuolelta olivat mm. haahka, sepelhanhi, lyhytnokkahanhi, pikku-uikku, liejukana, turkinkyyhky, isokäpylintu ja nokkavarpunen.
Havaitsematta jäivät mm. luhtahuitti, jalohaikara ja mustaviklo.
| Sija
Loading...
|
Nimi/nimet ? | Lyh. | Pinnat /
ässät ? |
Pinnat yht. ? |
Uusin laji |
|---|
| Kunta
Loading...
|
Lajit | Uusin laji | Uusimman lajin havainnoija |
|---|