Toukokuun pinnaralli 2007

Toukokuun pinnaralli 2007

Perinteinen 24 tunnin kevätpinnaralli järjestettiin tänä vuonna 19.-20.5. Sää oli vaihtelevaa, lauantaina aurinko paistoi lähes pilvettömältä taivaalta, yöllä maakunnan ylitti sadealue ja rallin päättyessä oli taas poutaa. Päiväsaikaan oli todella kovaa tuulta, jopa myrskyisää ja kuuluvuus olikin ajoittain erittäin huono. Tuuli vaikeutti selvästi havainnointia. Yhteensä rallissa havaittiin 159 lajia. Kokonaan havaitsematta jäivät mm. huuhkaja, helmipöllö, suokukko ja suosirri. Peruslajeista eniten vaikeuksia aiheuttivat töyhtötiainen, heinätavi, nykyisin lähes rariteetiksi luettava punatulkku sekä leppälintu. Punatulkku puuttui nyt jo kolmantena vuonna peräkkäin useilta kärkijoukkueilta. Rallin parhaita havaintoja olivat Artjärvellä ja Asikkalassa havaitut mustatiirat, Lahdessa havaitut kattohaikarat, Nastolassa nähty haarahaukka sekä Vääksyssä muuttanut merikihu. Kilpailu oli jälleen kerran tasainen ja voittaja ratkesi vain yhden lajin erolla. Hopea jaettiin ässien perusteella.

1. Ohto Oksanen, Ilkka Kontturi, Matti Sillanmäki, Lauri Tervo: 124 lajia.
(Ässät: ei ässiä)

2. Kari Reinikainen, Timo Metsänen: 123 lajia. Ässiä enemmän kuin 3. joukkueella.
(Ässät: merikihu, luhtahuitti, haarahaukka)

3. Petri Haapanen, Risto Silaste: 123 lajia.
(Ässät: Tylli)

4. Timo Hämäläinen, Isto Hyvärinen, Ilpo Kekki: 122 lajia.
(Ässät: kapustarinta, mustapyrstökuiri, mustaviklo, pohjantikka, sepelhanhi)

5. Simo Jutila, Paavo Posti, Kristiina Järvenpää: 118 lajia.
(Ässät: idänuunilintu)

6. Petri Koivisto: 115 lajia. (Lahdessa)
(Ässät: sarvipöllö, merilokki, meriharakka, kuhankeittäjä, viitakerttunen)

7. Petri Kuhno, Noora Korpelainen: 110 lajia.
(Ässät: ei ässiä)

8. Jukka Väisänen, Jukka Keränen: 105 lajia.
(Ässät: ei ässiä)

9. Anne Hinkkanen, Marita Toivonen: 101 lajia.
(Ässät: ei ässiä)

10. Pekka Saikko: 97 lajia.
(Ässät: ei ässiä)

11. Tuomo Peltomaa, Päivi Nousiainen: 91 lajia.
(Ässät: ei ässiä)

12. Kari Kokkonen: 87 lajia.
(Ässät: järripeippo)