Kaksi lintujen kannalta merkittävää kansalaisaloitetta saavutti tarvittavan 50 000 kannatusilmoituksen rajan. "Uhanalaisten lajien metsästäminen kiellettävä metsästyslaissa" ja "Lakialoite turpeen energiakäytön lopettamiseksi" etenevät eduskuntaan. Aloitteet päättyvät 20.2.
Phly kuvagalleria on otettu pienen tauon jälkeen käyttöön uudistuneella ulkoasulla. Yhdistyksen jäsenet voivat ladata kuvia galleriaan. Muista lukea gallerian säännöt ennen latausta.
Pihabongauksen koululaisviikko alkoi. Opettajat esikoulusta lukioon asti voivat osallistua tapahtumaan lähtemällä vähäksi aikaa ryhmän kanssa ulos tarkkailemaan talvilintuja.
Yhdistys järjestää vuonna 2021 ekopinnakisan viime vuotiseen tapaan. Kisassa on tarkoitus havaita PHLY:n toimialueella vuoden aikana mahdollisimman monta lintulajia ilman moottoriajoneuvojen käyttöä. Pääset osallistumaan kisaan tästä.
Uusi vuosi on innostanut lintuharrastajia osallistumaan pinnakisoihin. Sekä Lahden vuodenpinnakisaan että yleiseen Päijät-Hämeen listaukseen on kumpaankin ilmoittautunut jo parikymmentä osallistujaa.