Uutiset

2.4.2015

Arokotka äänestettiin vuoden havainnoksi 2014

Päijät-Hämeen lintutieteellinen yhdistys valitsi vuonna 2014 kuukausittain kuukauden lintuhavainnon. Kuukauden havainnon valitsi kymmenhenkinen raati. PHLY:n nettisivuilla järjestettiin äänestys, jossa jäsenet valitsivat 12:sta kuukauden havainnosta vuoden havainnon. Voittajaksi äänestettiin toukokuussa Asikkalassa nähty arokotka (Löytäjät: Mika Selin, Pekka Saikko ja Jarmo Raikamaa). Jaetulle…
27.3.2015

Kari Reinikaisesta vuoden lintuharrastaja

Päijät-Hämeen lintutieteellinen yhdistys on nimennyt Kari Reinikaisen vuoden 2014 lintuharrastajaksi. Reinikainen on ollut PHLY:n aktiivinen jäsen vuosikymmenten ajan ja toiminut lukuisissa yhdistyksen vaativimmista luottamustehtävistä. Viimeisten vuosien ajan Reinikainen on toiminut alueellisen rariteettikomitean (ARK) puheenjohtajana ja toimikunnan aktiivisuus on kulminoitunut pitkälti hänen…
2.3.2015

Allihuupat jyräsivät joulukuun havainnoksi

Joulukuun havainnoksi valittiin Asikkalassa 23. päivänä havaitut 17 allihaahkaa. Upean parven löysi Vääksystä Päijänteeltä Tuomas Meriläinen. Parvessa oli kaksi koirasta ja 15 naaraspukuista lintua. Muuttomatkalla ollut parvi oli hyvin levoton eikä sitä nähty enää aatonaaton jälkeen. Allihaahka on arktinen Jäämerellä pesivä vesilintu, joita havaitaan Päijät-Hämeessä lähinnä myöhäissyksyllä ja…
1.1.2015

Vuodenpinnaennätys uusiksi

Lahtelainen Kari Reinikanen onnistui havaitsemaan vuonna 2014 Päijät-Hämeessä peräti 237 lintulajia, mikä on uusi maakunnan vuodenpinnaennätys. Edellinen ennätys oli Antti Toukolan 234 vuodelta 2009. Myös hollolalainen Seppo Parikka teki erinomaisen tuloksen havaittuaan kolmatta sijaa sivuavat 229 lintulajia. Kaikkiaan Päijät-Hämeessä havaittiin vuonna 2014 peräti 248 luonnonvaraista lintulajia,…
22.12.2014

Isovesipääskystä marraskuun havainto

Päijät-Hämeen marraskuun havainnoksi valittiin Asikkalan Pulkkilanharjulla 1. marraskuuta nähty maakunnan ensimmäinen isovesipääsky. Euroopassa Huippuvuorilla ja Islannissa pesivä isovesipääsky on ollut yksi odotetuimmista lajeista Päijät-Hämeen lajilistalle. Talvipukuinen lintu ohitti muuttolennossa havainnoijat noin 300 metrin etäisyydeltä jatkaen kohti Vääksyä, jossa sama lintu onnistuttiin…
17.11.2014

Lokakuun havainto oli helppo valita

Päijät-Hämeen lokakuun havainnoksi on valittu 5. lokakuuta Asikkalassa ja Hollolassa havaittu suula. Nuori yksilö nähtiin ensimmäiseksi Asikkalan Pulkkilanharjulla, jossa Tapani Saimovaara huomasi linnun muuttolennossa Vähäsalmen länsipuolelta hiukan ennen kello yhdeksää. Lintua havaitsemassa olivat myös Jorma Rautama, Isto Hyvärinen ja Kari Kokkonen, jotka saivat ihailla noin 150 metrin…
2.11.2014

Syyskuun havainto saapui jäämereltä

Päijät-Hämeen syyskuun havainnoksi on valittu 28. syyskuuta Asikkalassa Päijänteellä havaitut leveäpyrstökihut. Pekka Saikko, Mika Selin, Tuomas Meriläinen ja Antti Toukola laskivat Asikkalanselätä  päivän aikana vähintään 11 eri yksilöä. Iältään kaikki kihut olivat nuoria. Yhdentoista leveäpyrstökihun päivä oli syksyn ennennäkemättömän kihuinvaasion huipentuma. Leveäpyrstökihuja on nähty…