Uutiset

27.3.2015

Kari Reinikaisesta vuoden lintuharrastaja

Päijät-Hämeen lintutieteellinen yhdistys on nimennyt Kari Reinikaisen vuoden 2014 lintuharrastajaksi. Reinikainen on ollut PHLY:n aktiivinen jäsen vuosikymmenten ajan ja toiminut lukuisissa yhdistyksen vaativimmista luottamustehtävistä. Viimeisten vuosien ajan Reinikainen on toiminut alueellisen rariteettikomitean (ARK) puheenjohtajana ja toimikunnan aktiivisuus on kulminoitunut pitkälti hänen työpanokseensa. Vuonna 2014 Reinikainen pystyi vuorotteluvapaansa ansiosta keskittymään ahkerasti myös maastotyöhön ja retkitunteja kertyikin lähes jokaiselle kalenteripäivälle. Reinikainen on ansiokkaasti tilastoinut ja ilmoittanut retkiltänsä kertyneet tuhannet havainnot, joita PHLY pystyy nyt hyödyntämään linnustonseurannassa ja -suojelussa. Vuoden 2014 aikana Reinikainen tekemiensä arvokkaiden reviiri- ja muutonaikaishavaintojen lisäksi löysi useita harvinaisuuksia, joista mainittakoon Päijät-Hämeen ensimmäinen isovesipääsky sekä peräti kaksi mustaotsalepinkäistä. Löytämiensä harvinaisuuksien aiheuttaman ilon Reinikainen on auliisti jakanut muiden kanssa tiedottamalla löydöistään. Aktiivisen retkeilyn ansiosta vuoden aikana syntyi myös uusi Päijät-Hämeen vuodenpinnaennätys, kun Reinikainen havaitsi maakunnassa 237 lajia. PHLY kiittää Karia yhdistyksen hyväksi tehdystä työstä ja onnittelee valinnasta vuoden lintuharrastajaksi.