Uutiset

22.12.2014

Isovesipääskystä marraskuun havainto

Päijät-Hämeen marraskuun havainnoksi valittiin Asikkalan Pulkkilanharjulla 1. marraskuuta nähty maakunnan ensimmäinen isovesipääsky. Euroopassa Huippuvuorilla ja Islannissa pesivä isovesipääsky on ollut yksi odotetuimmista lajeista Päijät-Hämeen lajilistalle. Talvipukuinen lintu ohitti muuttolennossa havainnoijat noin 300 metrin etäisyydeltä jatkaen kohti Vääksyä, jossa sama lintu onnistuttiin myös havaitsemaan. Pulkkilanharjulla lintua katsomassa olivat Mika Selin, Kari Reinikainen, Tuomo Peltomaa, Paavo Posti, Petri Rantanen, Kari Kokkonen ja Seppo Leirilaakso. Äänestyksessä laji sai 24 pistettä 27 mahdollisesta. Yhtä ylivoimaisesti kakkoseksi sijoittui 18 pistettä saanut Aleksi Sarkolan Lahden Enonselältä 30. marraskuuta löytämä jääkuikka, joka viihtyi lopulta paikalla pitkälle joulukuuhun. Jääkuikan kohtaloksi koitui ilmeisesti siima, johon sotkeutunutta lintua ei yrityksistä huolimatta saatu pelastettua. Lintua ei havaittu enää joulukuun 11. päivän jälkeen ja on mahdollista, että tämä arktinen harvinaisuus menehtyi.