Uutiset

27.10.2014

Päijät-Hämeen linnut -lehti valmistui

Tuore Päijät-Hämeen linnut -lehti on tullut painosta. Lehdessä käsitellään vuoden 2013 lintuhavainnot sekä julkaistaan tuoreimpia huhuja ja uutisia. Kevyempää osuutta lehdessä edustaa "TOP-10 menestyvät pesimälintumme" -artikkeli, joka jatkaa lehden TOP 10 -juttusarjaa. Talvihavaintojen osalta lehdessä käsitellään sekä vuotta 2013 edeltävä että seuraava talvi. Jatkossa havaintokatsauksissa…
17.9.2014

Syksyisestä sitruunavästäräkistä elokuun havainto

Elokuun lintuhavainnoksi on valittu Päijät-Hämeen ensimmäinen syksyinen sitruunavästäräkki. Pekka Saikko löysi nuoren linnun Lahdesta Kujalan jätekeskuksesta elokuun ensimmäisenä päivänä. Seuraavina päivinä lintua ei enää nähty, kunnes se löydettiin samalta alueelta uudestaan 8. elokuuta. Viimeisen kerran lintu havaittiin 10. päivänä. Sitruunavästäräkki on nähty aikaisemmin maakunnassa viidesti,…
18.8.2014

PHLY:n kesäpäivillä leppoisa tunnelma

PHLY:n jo perinteisiksi muodostuneet kesäpäivät vietettiin jälleen Salonsaaren lomakylässä. Osallistujia oli mukavasti reilut 40 henkilöä. Sää suosi kesäpäiville osallistuneita ja tapahtuma vietettiin sortsikelissä.  Ohjelmassa oli Petri Kuhnon kuvaesitelmä tavallisista, mutta ei välttämättä helposti määritettävistä lintulajeista sekä Timo Metsäsen kattava esitys Tiiran käyttömahdollisuuksista ja…
9.8.2014

Viirusirkka sirisi heinäkuun havainnoksi

Padasjoella lähes viikon sirissyt Päijät-Hämeen kolmas viirusirkkalintu nousi odotetusti heinäkuun kuukauden havainnoksi. Havainto sai 27 pistettä ja näin ollen kolme pistettä kaikilta raadin yhdeksältä äänestäneeltä jäseniltä. Viirusirkkalinnun löysi Keski-Suomen lintutieteellisen yhdistyksen entinen nokkamies Tero Toivanen Virmailan Vähä Kellosalmelta 16. heinäkuuta. Viirusirkkalintu on…
9.8.2014

Muutoksia jäsenten Lintuverkko-postituslistalla

PHLY:n jäsenille suunnattu postituslista luodaan uudelleen. Pääset takaisin verkkoon kun käyt lähettämässä haluamasi sähköpostiosoitteen lomakkeella joka löytyy osoitteesta: www.phly.fi/yhdistys/lintuverkko Jatkossa uudet listaviestit lähetetään osoitteeseen linnut(ät)phly.fi(kun se ennen oli linnut(ät)edu.lahti.fi). Verkko saadaan toimimaan normaalisti viikolla 33, kunhan iloittautumisia tulee.
10.7.2014

Kesäkuun havainnoksi valittiin pikkukultarinta

PHLY:n kesäkuun havainnoksi on valittu Hollolassa kesäkuun 4. päivänä havaittu pikkukultarinta. Linnun löysi lippujuhlapäivän iltana Kilpiäistenpohjasta Henrik Salomaa. Lintu oli paikalla ilmeisesti vain vähän aikaa eikä sitä ehtinyt löytäjänsä lisäksi havaitsemaan kuin yksi paikalle tullut bongari. Pikkukultarinta on Suomessa harvinainen pesijä, joka on tavattu Päijät-Hämeessä aikaisemmin vain…
12.6.2014

Arokotkasta odotetusti toukokuun havainto

Päijät-Hämeen toukokuun havainnoksi on valittu odotetusti Asikkalassa havaittu nuori arokotka, joka oli uusi 307. laji Päijät-Hämeelle. Arokotka nähtiin 17. toukokuuta ensin valtatie 24:n varressa sijaitsevalta Kuurnamäeltä ja sen jälkeen vielä muutamalta muulta paikalta Vääksyssä. Ensihavainnon tekivät Mika Selin, Pekka Saikko ja Jarmo Raikamaa, joiden nopean tiedottamisen ansiosta myös muutamat…