PHLY:n  kesäpäivillä leppoisa tunnelma

Uutiset

18.8.2014

PHLY:n kesäpäivillä leppoisa tunnelma

PHLY:n jo perinteisiksi muodostuneet kesäpäivät vietettiin jälleen Salonsaaren lomakylässä. Osallistujia oli mukavasti reilut 40 henkilöä. Sää suosi kesäpäiville osallistuneita ja tapahtuma vietettiin sortsikelissä. 

Ohjelmassa oli Petri Kuhnon kuvaesitelmä tavallisista, mutta ei välttämättä helposti määritettävistä lintulajeista sekä Timo Metsäsen kattava esitys Tiiran käyttömahdollisuuksista ja tulevaisuudesta. Maittavan lounaan jälkeinen, aurinkoisessa säässä rallattu tunnin mittainen sprinttipinnakisa oli jännittävä mittelö, jonka voittajiksi selviytyivät joukkue Petri Rantanen ja Tuomas Meriläinen. Havaituista lajeista mainittakoon vaikkapa kolme ruskosuohaukkaa, kanadanhanhiparvi ja tikli.

Illan mittaan grillailtiin rantasaunalla makkaroita ja juteltiin linnuista. Loppuillasta sitkeimmät katselivat vielä lintukuvia viihtyisässä saunakabinetissa.

Kiitokset lomakylän henkilökunnalle, järjestäjille ja ruokahuollolle!