Uutiset

14.9.2023
Lintupaikat

Renkomäen Sorakuopan virkistysalue luonnosvaiheessa

Renkomäen sorakuopan virkistysalueen suunnittelu on edennyt luonnosvaiheeseen. Suunnitelmaluonnos, jossa on ehdotettu myös lintutornia / näkötornia, on nähtävillä 14.-27.9.2023.

5.9.2023
Suojelu ja tutkimus

Hanhilaskennassa yli tuhat valkoposkihanhea

Maakunnan valkoposkihanhet laskettiin 2.-3.9. Paikasta toiseen siirtyilevät parvet hankaloittivat hieman kokonaismäärän selvittämistä. Yhteismääräksi tuli 1318 hanhea, kun mahdolliset päällekkäisyydet karsittiin pois. Hanhimäärä vastaa viime vuosien keskiarvoa. Eniten valkoposkihanhia tavattiin totutusti Lahdessa (943) ja…
26.8.2023
Suojelu ja tutkimus

Valkoposkihanhien laskenta lauantaina ja sunnuntaina 2.-3.9.

BirdLife järjestää perinteisen valtakunnallisen valkoposkihanhien laskennan Suomen ympäristökeskuksen kanssa 2. ja 3.9. Laskentojen avulla seurataan valkoposkihanhen pesimäkannan kehitystä Suomessa. Päijät-Häme on sisämaan merkittävin valkoposkihanhen pesimäalue. Päijät-Hämeessä on tärkeää laskea…
21.8.2023
Suojelu ja tutkimus

Kilpiäistenpohjan Norolanpellon asemakaavan muutoksesta annettu mielipide

BirdLife Päijät-Häme on ilmaissut mielipiteensä Hollolan puoleisen Kilpiäistenpohjan – Norolanpellon asemakaavan muutoksesta (OAS). Yhdistyksen mielipiteen voit lukea tästä.

14.8.2023
Pinnat ja kilpailut

ILO-ralli järjestetään uudella tavalla

Tänä vuonna naapuriyhdistysten ILO-ralli järjestetään jo syyskuun puolivälissä ja samalla aloitetaan uudenlainen naapureissa kyläily. Kymenlaakson joukkueet rallaavatkin Orimattilassa, Päijät-Häme Lapinjärvellä ja Porvoolaiset Iitissä. Ensi vuonna vaihdetaan taas kuntia. Lue lisää

14.8.2023
Havainnot

Merimetson pesinnät onnistuivat

Merimetso palasi vuoden tauon jälkeen Päijät-Hämeen pesimälinnustoon. Merimetsot rakensivat heti jäidenlähdön jälkeen kahdeksan pesää Vesijärvellä olevan saaren puihin. Yhteiselo samassa saaressa pesivien harmaalokkien kanssa onnistui luontevasti, eivätkä ihmisetkään käyneet lintuja…
2.7.2023
Suojelu ja tutkimus

Atlasviikoilla paranneltiin ruutujen selvitysasteita

Atlasviikkojen aikana yhdistyksen atlasruutujen selvitysasteita saatiin parannettua. Ruutujen taisto -tapahtuman ansiosta 4 ruutua saatiin nostettua hajahavainnoista tyydyttäviksi ja 8 ruutua hajahavainnoista välttäviksi.