Uutiset

31.3.2014

Petri Koivisto on PHLY vuoden lintuharrastaja

Päijät-Hämeen lintutieteellinen yhdistys on valinnut vuoden 2013 lintuharrastajaksi lahtelaisen Petri Koiviston. Petri Koivisto teki vuonna 2013 valtavan työn voittaessaan PHLY:n järjestämän ekovuodenpinnakilpailun. Koiviston lopulliseksi lajimääräksi kertyi 221 lajia, joissa oli mukana monta erinomaista itse löydettyä lintuharvinaisuutta, kuten taigauunilintuja, hippiäisuunilintu,…
18.3.2014

PHLY:n tammikuun ja helmikuun lintuhavainnot valittu

Päijät-Hämeen lintutieteellinen yhdistys on aloittanut kuukauden lintuhavaintojen valinnat. Tammikuun havainnoksi on valittu Tapani Saimovaaran Asikkalan Kajaanselältä 5.1. löytämä pikkulokki, joka oli kautta aikain kolmas havainto lajista maakunnassa talviaikaan. Helmikuun havainnoksi valittiin Rauno Kososen ja Seppo Parikan Orimattilan Kurunkulmassa 24.2. näkemät kolme ennätysaikaista…
9.3.2014

Vuoden lajin kevätmuutto käynnistynyt

Suomen kansallislinnun laulujoutsenen kevätmuutto on käynnistynyt. Vaikka menossa on vasta maaliskuun ensimmäinen puolisko, on joutsenia nähty viimeisen viikon aikana useita satoja yksilöitä. Suurimmat määrät on laskettu Orimattilan Kurunkulmassa, Hartolan Kalhossa, Heinolan Viikinäisissä ja Orimattilan Artjärvellä. Kurunkulmassa laulujoutsenten seassa nähtiin 9. maaliskuuta myös pikkujoutsen,…
27.2.2014

Lintuillassa ennätysyleisö

Johtuneeko aikaisesta keväästä ja mielenkiinnon viriämisestä muuttolintuja kohtaan, että Päijät-Hämeen lintutieteellisen yhdistyksen eiliseen lintuiltaan suunnisti peräti 95 henkilöä. Osallistujamäärä yllätti, sillä Felmannian luentosaliin mahtuu vain 80 henkeä. Kaikille löytyi kuitenkin istuin. Kiitokset yleisölle tiiviistä tunnelmasta sekä Esa Lammille ja Petri Koivistolle esitelmistä. Kuva:…
24.2.2014

Kevätmuuton ensiaskeleet otettu

Ensimmäiset kevätmuuttajat on havaittu Päijät-Hämeessä, vaikka menossa on vasta helmikuu. Ensimmäiset muuttolinnut löydettiin tuttuun tapaan Orimattilasta. Perjantaina 21. päivä Kuivannolla havaittiin kevään varhaisimpiin muuttajiin lukeutuva uuttukyyhky ja maanantaina 24.2. saman lajin kaksi yksilöä löydettiin Kaldeasta. Maanantain muuttolintuihin kuuluivat myös Pennalassa havaittu kiuru ja…
28.1.2014

Hiiripöllöjä runsaasti maastossa

Hiiripöllöjä on edelleen syysvaelluksen jäljiltä runsaasti koko eteläisessä Suomessa. Pöllöt ovat asettuneet talvireviireille ja hiiripöllöjä on löytynyt uusiltakin paikoilta. Päijät-Hämeen syksyn ja talven hiiripöllölaskuri näyttää tällä hetkellä 622 havaittua yksilöä. Joitain päällekkäisyyksiä saattaa olla. Jatketaan tarkkailua ja ilmoittamista. Pöllöjä löytää parhaiten peltojen, hakkuiden…
5.1.2014

Ekopinnakisa 2013 päätökseen

Päijät-Hämeen lintutieteellinen yhdistys järjesti vuonna 2013 koko lintuvuoden ajan kestävän ekopinnakilpailun. Kilpailussa oli tavoitteena havaita mahdollisimman monta lintulajia käytämättä moottoroituja kulkuneuvoja. Tarkoistuksena oli liikkua jalan, käsin, pyörällä, suksilla tai vaikkapa soutaen ja samalla edistää lähiretkeilyä ja ekologista ajattelutapaa.  Kilpailun voittajaksi ylsi Petri…