BirdLife Päijät-Häme on ilmaissut mielipiteensä Hollolan puoleisen Kilpiäistenpohjan – Norolanpellon asemakaavan muutoksesta (OAS). Yhdistyksen mielipiteen voit lukea tästä.
Tänä vuonna naapuriyhdistysten ILO-ralli järjestetään jo syyskuun puolivälissä ja samalla aloitetaan uudenlainen naapureissa kyläily. Kymenlaakson joukkueet rallaavatkin Orimattilassa, Päijät-Häme Lapinjärvellä ja Porvoolaiset Iitissä. Ensi vuonna vaihdetaan taas kuntia. Lue lisää
Atlasviikkojen aikana yhdistyksen atlasruutujen selvitysasteita saatiin parannettua. Ruutujen taisto -tapahtuman ansiosta 4 ruutua saatiin nostettua hajahavainnoista tyydyttäviksi ja 8 ruutua hajahavainnoista välttäviksi.
Yhdistyksen atlastilanne on päivitetty. Oheiselta listalta näet ruutujen selvitysasteet ja voit käyttää listaa apuna kun suunnittelet atlasretkeä jollekin tietylle ruudulle.
Yle teki jutun Orimattilan Luhtikylään valmistuneesta kosteikosta. Lue juttu tästä.
Osallistuvan budjetoinnin äänestys on alkanut Lahdessa. Viime vuonna niukasti toteuttamiskynnyksen alle jäänyt Ali-Juhakkalan altaan lintujen katselupaikka on taas mukana ehdotuksissa. Allas tarjoaa kaikkina vuodenaikoina mukavia lintuhavaintoja ja harvinaisuuksiakin usein. Ehdotus on hyvä ja kohde lisäisi hienosti retkeilypolun rakennetta. Kaikki lintuharrastajat, nyt äänestämään tätä kohdetta! Kerro kaverillekin! Katso ehdotus.