Pertunmaa 2024

Pertunmaan kuntaralli käytiin 7.–8.6. Lähiviikot olivat olleet helteisiä, mutta sää viileni ralliviikonlopulle. Aamuyöllä oli hyvinkin viileää.

Linnusto on muuttunut Pertunmaalla jonkin verran sitten vuoden 2006 rallin. Viitakerttusia kuului rallissa paljon. Vuonna 2006 laji oli hyvin vähälukuinen. Vuonna 2006 myös pikkuvarpunen oli harvinaisuus, kun se nyt on jo peruslajistoa. Kesykyyhkykin on runsastunut. Kuovi huuteli lähes jokaisella pellolla ja laji on kunnassa varsin yleinen. Leppälintu esiintyy myös runsaana. Pöllöjä havaittiin rallissa niukasti, mm. sarvipöllöpoikueita ei havaittu lainkaan.

Vesilintuja oli vaikea havaita Pertunmaalla, sillä avoimia rantapaikkoja on vähän, linnut piilottelivat ja vesistöt olivat vaikeasti hallittavissa.

Rallissa havaittiin yhteensä 112 lajia. Kokonaan havaitsematta jäivät mm. valkoposkihanhi, lapasorsa, fasaani, rantakanat, ruskosuohaukka, uuttukyyhky, lehtopöllö, pikkutikka, törmäpääsky, niittykirvinen, luhtakerttunen, rytikerttunen, kuhankeittäjä ja tikli.

Tulokset:

  1. Tuomas Meriläinen, Aki Rantanen, Tuukka Rantanen 106 lajia
    Ässät 6: silkkiuikku, viirupöllö, valkoselkätikka, kivitasku, hemppo, isokäpylintu
  2. Ohto Oksanen, Arto Puikkonen, Eeli Juujärvi 98 lajia
    Ässät 2: punasotka, viitasirkkalintu
  3. Teemu Helo, Elina Nousiainen 93 lajia
    Ässät 1: metso
  4. Tuomo Peltomaa, Antti Peltomaa, Kirsti Paronen 87 lajia
    Ässät: ei ässiä
  5. Anne Hinkkanen, JHi 58 lajia
    Ässät 1: kangaskiuru
  6. Marjukka Modig 53 lajia
    Ässät: ei ässiä

Näytettävät pinnat

Pinnatilanne

Sija
Loading...
Nimi/nimet ? Lyh. Pinnat /
ässät ?
Pinnat
yht. ?
Uusin laji

Yhteenveto

Kunta
Loading...
Lajit Uusin laji Uusimman lajin havainnoija