Hollola 2016

Hollolan kuntapinnaralli 2016

Vuoden 2016 kuntapinnaralli käytiin 11.–12. kesäkuuta Hollolassa. Rallista teki mielenkiintoisen se, että Hollola jakautuun kahdelle puolelle Vesijärveä eikä näillä kahdella osalla ole maayhteyttä toisiinsa. Osa joukkueista päätyi retkeilemään vain Vesijäven länsipuolisissa osissa kuntaa, kun taas osa vieraili molemmilla puolilla. Oman haasteensa kilpailuun tekivät vaikeat tuuliolosuhteet. Navakka pohjoistuuli ja viileä lämpötila häiritsivät merkittävästi havainnointia erityisesti vesistöjen ääressä sekä yölaulajia kuunneltaessa. Tästä huolimatta rallissa nähtiin monia mukavia lajeja, joista voisi mainita ainakin uivelon, harmaasorsan, idänuunilinnun, kuhankeittäjän, suokukon ja valkoviklon. Peruslajeista vaikeuksia tuottivat muun muassa korppi, tukkakoskelo ja nokikana. Kilpailun voitto ratkesi selvällä marginaalilla. Voittotulos 115 ja rallin yhteislajimäärä 129 ovat molemmat kuntarallihistorian toiseksi parhaimmat tulokset, vain Orimattila rallissa lajimäärät ovat olleet korkeampia.

 1. Tapani Saimovaara, Timo Hämäläinen, Jorma Rautama, Tuomas Meriläinen: 115 lajia.
Ässät: harmaasorsa, kanahaukka, nokikana

2. Ohto Oksanen, Arto Puikkonen: 107 lajia.
Ässät: pyrstötiainen, kangaskiuru

3. Kari Reinikainen, Kari Kokkonen, Seppo Leirilaakso: 103 lajia.
Ässät: valkoviklo, pikkusieppo, lapasorsa, meriharakka, tikli

4. Petri Rantanen: 94 lajia.
Ässät: ei ässiä 

5. Petri Haapanen: 90 lajia.
Ässät: ei ässiä

6. Tuomo Peltomaa: 88 lajia.
Ässät: pikkutylli