Talvipinnaralli 2022

Joulukuun pinnaralli järjestettiin talvisissa tunnelmissa 3.12. Marraskuun puolivälistä alkanut pakkasjakso jatkui ja lunta oli maassa jonkin verran. Isot järvet alkoivat mennä jäähän vasta rallipäivänä. Sää oli pilvinen ja tyyni. Aamupäivän jälkeen alkanut heikko lumisade vaikeutti havainnointia järville. Päivä oli hyvin hiljainen, eikä lintujen ääniä kuulunut juuri missään. Marjalinnut ja käpylinnut olivat hyvin vähissä. Vesilintuja havaittiin kuitenkin monipuolisesti. Parhaimpia lajeja ässälajien ulkopuolelta olivat jalohaikara (uusi rallilaji), lehtokurppa, pikku-uikku, mustakurkku-uikku, merilokki, sepelkyyhky ja valkoselkätikka. Rallissa havaitsematta jäivät muun muassa kaikki hanhet, jänkäkurppa, metso, piekana, naurulokki, kottarainen, hemppo ja nokkavarpunen.

Rallissa pärjäsivät ne joukkueet, jotka malttoivat retkeillä pienellä alueella Vesijärven ympäristössä. Voittajajoukkue teki uuden lajiennätyksen 60 lajilla. Kisassa havaittiin yhteensä 76 lajia.

  1. Teemu Rantanen, Mika Rantanen, Tomi Rantanen 60 lajia
    Ässät: Ei ässiä
  2. Aki Rantanen, Tuukka Rantanen, Kauri Nieminen 57 lajia
    Ässät 1: uivelo
  3. Ari Loikkanen 53 lajia (ässälajiratkaisu)
    Ässät 2: pikkutikka, pikkukäpylintu
  4. Ohto Oksanen, Joonas Juujärvi, Eeli Juujärvi 53 lajia
    Ässät: ei ässiä
  5. Antti Toukola, Tuomas Meriläinen 52 lajia
    Ässät: ei ässiä
  6. Elina Riikonen, Lauri Eronen, Teemu Helo 49 lajia (ässälajiratkaisu)
    Ässät 1: pyy
  7. Timo Hämäläinen, Jorma Heinonen, Kari Reinikainen 49 lajia
    Ässät: ei ässiä
  8. Petri Haapanen 48 lajia
    Ässät: ei ässiä
  9. Petri Koivisto 45 lajia
    Ässät: ei ässiä
  10. SNi, Hannu Niittymaa 42 lajia
    Ässät: ei ässiä
  11. Eero Hietanen 41 lajia (Heinolassa)
    Ässät 2: viirupöllö. lapinpöllö
  12. Juha Nousiainen, Kari Osanen 39 lajia
    Ässät 1: pohjantikka
  13. Tuomo Peltomaa, Antti Peltomaa, Kirsti Paronen 32 lajia
    Ässät 1: järripeippo
  14. Tapani Saimovaara 31 lajia (kävellen As Vääksyssä)
    Ässät 1: peukaloinen
  15. Liisa Rantala 20 lajia (kävellen Kärkölässä)
    Ässät: ei ässiä

Näytettävät pinnat

Näytettävät kunnat

Pinnatilanne

Sija
Loading...
Nimi/nimet ? Lyh. Pinnat /
ässät ?
Pinnat
yht. ?
Uusin laji

Kuntien lajimäärät

Kunta
Loading...
Lajit Uusin laji Uusimman lajin havainnoija