Yhdistyksen kesäpäivät Kutajärvellä

Uutiset

25.8.2020
Tapahtumat

Yhdistyksen kesäpäivät Kutajärvellä

Päijät-Hämeen lintutieteellisen yhdistyksen kesäpäivät pidettiin Hollolan Kutajärven Sarvikuutissa lauantaina 22.8. Tapahtuma saatiin pidettyä pääosin ulkotiloissa, vaikka sää olikin hieman sateinen. Katoksen alla nähtiin muun muassa Petri Kuhnon esitelmä petolintujen määrittämisestä ja käytiin läpi ajankohtaisia hankkeita.

Lopuksi pidettiin perinteinen ja aina yhtä haastava tunnin pituinen linturalli arvotuilla kolmen hengen joukkueilla. Vuorokauden hiljaisimpaan aikaan oli hankalaa havaita yleisiäkään lajeja. Runsaslukuisimpiin pesimälajeihin kuuluvat peippo ja metsäkirvinen jäivät kaikilta joukkueilta havaitsematta, mutta moni ehti löytää korkealla taivaalla kiertelevän merikihun. Sprinttirallin voiton vei Tuomas Meriläisen, Joonas Juujärven ja Petri Koiviston joukkue 27 lajilla.

Illan päätteeksi saunottiin ja paistettiin makkaraa sateisessa, mutta lämpimässä säässä.

kesapaivat2020_02.jpg