Uutiset

8.12.2019
Pinnat ja kilpailut

Vesisade kiusasi talvirallissa

Talvipinnarallissa 2019 taisteltiin mestaruudesta kosteissa olosuhteissa, kun käytännössä koko rallin ajan satoi enemmän tai vähemmän vettä. Ralliviikon alussa sää oli vielä talvinen – oli pikkupakkasta ja vähän lunta maassa. Vain muutama päivä ennen rallia lännestä saapui sadealueita, lämpötila nousi +5 asteeseen ja lumi suli pois. Valoisa aika oli säästä johtuen entistä lyhyempi ja keskellä päivääkin hämärää, mikä aiheutti monille joukkueille haasteita pysyä omassa reittisuunnitelmassaan ja aikataulussaan. Ajoittain voimakaskin tuuli vaikeutti erityisesti vesilintujen havaitsemista järvenselillä, joissa sadesumu muutoinkin heikensi näkyvyyttä.

Kehno sää vaikutti petolintujen ja tikkojen aktiivisuuteen ja vähälukuisempia lajeja, kuten harmaapäätikkoja ja palokärkiä havaittiin totuttua vähemmän. Pikkutikkaa ja pohjantikkaa ei havaittu ensinkään, valkoselkätikkojakin vain yksi. Kana- ja varpushaukan lisäksi päiväpetolinnuista nähtiin vain merikotka, mutta pöllöjä havaittiin viittä eri lajia. Teeri löytyi vain kahden joukkueen listalta. Rallin kokonaislajimäärä oli 68, mikä jää kauas ennätyksistä, mutta on olosuhteisiin nähden mukava määrä.

Ässälajeja joukkueille kertyi yhteensä kymmenen. Niiden ulkopuolelta parhaita lajeja olivat kenties pikku-uikku, uivelo, viirupöllö, alli, pähkinänakkeli ja lapasorsa. Kilpailu oli tasainen, mutta voittaja saatiin eroteltua muista lopulta kahden lajin erolla. Tuukka ja Teemu Rantaselle rallivoitto oli ensimmäinen. Voittotulos 48 lajia on olosuhteisiin nähden loistava, eikä kalpene historian aikasemmille tuloksille.

Talvirallin 7.12.2019 tulokset

1. Tuukka Rantanen, Teemu Rantanen, Aki Rantanen, Tuomas Meriläinen, 48 lajia.
 Ässät: huuhkaja

2. Ohto Oksanen, Arto Puikkonen, Teemu Fors, 46 lajia.
 Ässät: merilokki, pyy

3. Kari Reinikainen, Jorma Heinonen, Paavo Posti, 45 lajia.
 Ässät: kanadanhanhi

4. Tomi Rantanen, Petri Rantanen, Mikael Rytkönen, 44 lajia.


5. Eero Hietanen, 40 lajia. 
Ässät: hiiripöllö, varpuspöllö

6. Antti Toukola, Anni Hämeenniemi, 39 lajia.
 Ässät: punakylkirastas

7. Tuula Kyllönen, Miika Suojarinne, Juho Jolkkonen, 39 lajia.
 (aikaratkaisu)

8. Petri Haapanen, 39 lajia.
 (aikaratkaisu)

9. Joonas Juujärvi, Eeli Juujärvi, Anne Juujärvi, 32 lajia.
 Ässät: varpushaukka

10. Isto Hyvärinen, 32 lajia.


11. Tuomo Peltomaa, Antti Peltomaa, Kirsti Paronen, 31 lajia. 
Ässät: valkoselkätikka

12. Jorma Rautama, 30 lajia. (ekosarjan voitto)

13. Rauno Kosonen, Taneli Virtanen, 29 lajia.
 Ässät: kuikka

14. Senja Hynninen, Päivi Nousiainen, Sirkku Niemi, 26 lajia.