Linnustonseurannan tutkimustulokset osoittavat, että useiden vesilintujen talvehtijamäärät ovat Suomessa voimakkaassa kasvussa. Suomessa talvea viettävien vesilintujen kokonaismääriä ei tunneta. Lisäksi Suomen talvisten vesilintukerääntymien suojelutilanne on heikko. Tiedon keräämistä ja suojelun edistämistä varten harrastajia pyydetään retkeilemään 1.–18.1.2016 välisenä aikana ja ilmoittamaan vesilintujen lukumäärät ja tarkat sijaintipikat Tiiraan.
Päijät-Hämeessä järvet ehtinevät jäätyä pääosin, mutta meillä on myös sulana pysyviä alueita. Potentiaalisia laskenta-alueita voisivat olla ainakin seuraavat:
Vaikka jokin järvi menisi jäähän, niin 0 tulos on tulevaisuuden kannalta mielenkiintoinen. 20 vuoden kuluttua tilanne voi olla toisenlainen ja nyt todennetut jäätyneiltäkin järviltä tehdyt havainnot ovat tärkeitä eli jos intoa on, niin jäätyneitäkin vesistöjä saa kiertää "laskea".