Tuukka Rantanen on vuoden lintuharrastaja 2024

Uutiset

3.7.2025
henkilökuva harrastus

Tuukka Rantanen on vuoden lintuharrastaja 2024

17-vuotias Tuukka Rantanen on valittu PHLY:n vuoden lintuharrastajaksi. Tuukka harrastaa lintuja monipuolisesti. Harrastus sisältää lintujen tarkkailua, valokuvausta ja rengastusta (toistaiseksi avustajan roolissa). Tärkeä osa harrastusta ovat myös pinnat, kuten vuoden- ja elämänpinnat. Kilpailuhenkeä hän ruokkii osallistumalla esimerkiksi pinnaralleihin ja Tornien taistoon.
 
Lintuharrastuksen viehättävin puoli Tuukan mukaan on harvinaisuuksien löytäminen ja poikkeuksellisten havaintojen tekeminen. Häntä kiinnostaa myös lintujen määrittämiseen liittyvä tietopohja.
 
Linturetkikohteet vaihtelevat vuodenajan mukaan: talvella havainnointi keskittyy asutusalueille ja on vähäisempää, kun taas keväällä ja syksyllä retkikohteet valikoituvat fiiliksen mukaan. Tuukka retkeilee paljon kodin lähialueilla Orimattilassa, ja vaikka varsinaista suosikkikohdetta ei ole, muuttoaikaan hän suuntaa usein lintutorniin, mäen nyppylälle tai pellon reunaan staijaamaan. Arktika-aikaan myös Virolahti on tullut tutuksi.