Uutiset

9.5.2016

Tornien taistossa uusi lajiennätys

Tornien taisto 2016

Valtakunnallinen Tornien taisto järjestettiin 7. toukokuuta. Tapahtumaan osallistuttiin 311 lintutornissa ympäri maan. Asikkalan Vääksyn torni teki uuden Päijät-Hämeen ennätyksen 89 lajilla. Vääksyn torni oli koko valtakunnan tilastossa sijalla 36 ja sisämaan torneista kolmanneksi paras. Joko ensi vuonna rikotaan 90 lajin raja ja otetaan sisämaan kärkipaikka?

Lintuja havainnoitiin aurinkoisessa, lämpimässä ja lähes tyynessä säässä. Hyönteissyöjälintuja havaittiin jo monipuolisesti eikä harvinaisuuksiltakaan vältytty. Vääksyn tornista havaittiin mm. kiljukotka jonka seurassa liikkui toinenkin kotka, mahdollisesti sekin kiljukotka. Samasta tornista havaittiin myös paikallinen kuningaskalastaja. Orimattilan Artjärven Lammin lintutornista havaittiin muuttava jalohaikara. Merikotkia nähtiin kolmella eri tornilla ja hanhimuuttoa laskettiin tuttuun tapaan jokaisella tornilla. 

Asikkala, Vääksy, Kanavanniemi, lintutorni, Kanavanvartijat 89 lajia 
Uusi Päijät-Hämeen ennätys!
Mielenkiintoisimmat havainnot: kuningaskalastaja ja kiljukotka
Tuomas Meriläinen, Tapani Saimovaara, Mika Selin, Antti Toukola, Hannu Toukola, Antti Paavola, Hannu Kauppi

Orimattila, Artjärvi, Lammin lintutorni, Mähertäjät 82 lajia 
Tornin uusi ennätys

Mielenkiintoisimmat havainnot: luhtakana ja jalohaikara
Jarkko Rutila, Toni Hermelin, Jari Kiljunen, Ari Salminen, Jari Rutila

Lahti, Kilpiäistenpohja, lintutorni, Petrix petrix 79 lajia 
Mielenkiintoisimmat havainnot: suopöllö ja luhtakana
Petri Koivisto, Petri Kuhno, Aki Rantanen, Antti Lehikoinen

Padasjoki, Nyystölänlahti, lintutorni, Nyystölän Nuijasoturit 75 lajia
Tornin uusi ennätys
Mielenkiintoisimmat havainnot: meriharakka
Heikki Aarela, Antti Arjava, Toivo Heikkinen, Tuomo Nieminen, Tero Paarvio, Heikki Toivonen, Mikko Toivonen

Lahti Sylvöjärven lintutorni, Sylvöjärven Shemeikat 69 lajia 
Uusi joukkue ja torni kisassa!
Mielenkiintoisimmat havainnot: harmaahaikara, pikkulepinkäinen
Paavo Posti, Tuomo Peltomaa, Petri Haapanen, Risto Silaste

Sysmä, Päijätsalon torni, Sysmän Siivekkäät 69 lajia
Tornin uusi ennätys
Mielenkiintoisimmat havainnot: meriharakka ja viirupöllö
Timo Metsänen, Heikki Karhu, Reijo Ikonen, Jouni Lamminmäki

Hollola, Lahdenpohjan lintutorni, Lahdenpohjan Sirkut 60 lajia
Mielenkiintoisimmat havainnot: jouhisorsa ja pikkulokki
Päivi Nousiainen, Tarja Lundahl, Tuula Kyllönen

Orimattila, Artjärvi, Säyhteen lintutorni, Olkikuukkelit 44 lajia
Mielenkiintoisimmat havainnot: tundrahanhi, kaulushaikara
Timo Saarikivi, Pirkko Saarikivi, Pauli Saarikivi