BirdLife Päijät-Hämeen pitkäaikainen jäsen Mauno ”Manu” Tonttila juhli elokuussa 80-vuotissyntymäpäiväänsä ja halusi merkkipäivän kunniaksi tehdä hyvää linnuille. Syntymäpäivävierailtaan saamansa lahjakeräyksen tuoton hän lahjoitti yhdistykselle. Lahjoituksen otti vastaan yhdistyksen puheenjohtaja Tapani Saimovaara.
– ”Linnut ovat antaneet minulle paljon koko elämäni ajan, niinpä haluan antaa nyt itse jotakin takaisin linnuille”, Manu kertoo.
Juhlat pidettiin kotipihalla Lahden Latikkakalliossa, Linnaistensuon tuntumassa, jossa Manun kotiseutu ja luonto ovat kulkeneet mukana koko elämän. Päivän aikana noin 50 vierasta kävi onnittelemassa ja tunnelmaa siivitti elävä musiikki.
Manu liittyi yhdistykseen jo sen alkuvuosina 1970-luvulla. Linnut ja luonto tulivat tutuiksi jo lapsuudessa, kun leikit veivät Linnaistensuolle ja sen metsiin. Ensimmäiset kosketukset teerisoitimelle hän sai sedän mukana jo 1950-luvun alussa. Sittemmin Manu on käyttänyt lukemattomia öitä metsissä metsäkanalintujen soimapaikkoja kartoittaen ja viettänyt aikaa myös teerikuvauskojuissa.
Lintukuvausta Manu harrasti aktiivisesti diafilmiaikaan, mutta digikuvaus ei enää sytyttänyt samalla tavalla. Sen sijaan linnuston seuranta ja ruokinnan hoitaminen ovat pysyneet mukana tähän päivään saakka. Vuonna 1984 Manu perusti ensimmäisen linturuokinnan Linnaistensuon itäpäähän ja on siitä lähtien huolehtinut ruokinnasta joka talvi. Paikalla vierailee edelleen runsaasti lintuja ja linnuista kiinnostuneita.
Jo lapsuudenkodista lähtien Manu oli kiinnostunut linnuista – niitä oli kaikkialla: haukkoja, metsäkanalintuja ja peltojen runsas lintukanta, jossa kuovit ja monet muut lajit tulivat tutuiksi jo varhain. Linnaistensuon länsipuolen metsät olivat suuria ja aarnimetsämäisiä, ja vielä 1970-luvun lopullakin niissä viihtyi monipuolinen linnusto: kanahaukkoja, viirupöllöjä, pohjantikkoja ja helmipöllöjä. Kaupunkiin kuljettiin metsäteitä pitkin, ja oli pikemminkin poikkeus, jos muutamaa metsoa ei tullut vastaan.
Manulle kotiseutu oli parasta lintualuetta, eikä ollut tarvetta lähteä kauemmas. Linnusto on kuitenkin muuttunut paljon vuosikymmenten aikana. 1980-luvun alussa Lahden itäpuolella pesi vielä noin 70 helmipöllöparia pöntöissä ja luonnonkoloissa, lähes kilometrin välein. Kovien pakkasvuosien seurauksena kanta taantui selvästi. Silloin myös kaatopaikkojen ja maalaistalojen runsaat rotat tarjosivat tärkeää ravintoa pöllöille.
Manu käytti harrastukseen valtavasti aikaa. Hän kartoitti metsäkanalintujen runsauksia ja oli mukana petolintujen rengastuksissa. Usein myös perhe oli mukana teerisuolla. Vaimo viihtyi hyvin laavulla retkillä ja tuki harrastusta. Linnaistensuolla oli useita teerikuvauskojuja, joista syntyi myös runsaasti kuvia – tosin Manu toteaa, että olisi ollut hienoa, jos tuolloin olisi ollut käytettävissä tämän päivän kuvaustekniikka. Suolla riitti kuvattavaa: teeriä oli parhaimmillaan noin 150 yksilön kanta, ja vielä 1950-luvulla riekot olivat yleisiä. Viimeisen kerran Manu näki riekon Linnaistensuolla vuonna 1964, vaikka niitä tavattiin siellä vielä muutamia kertoja sen jälkeenkin.
Vaikka Manu on ollut paljon myös yksinharrastaja, hän retkeili aikanaan yhdessä Eero Jussilan kanssa, joka oli myös aktiivinen lintukuvaaja. Yhdessä he tekivät pönttöjä, valmistelivat kuvausprojekteja ja käänsivät pyörän tai mopon nokan usein Linnaistensuolle.
Viikot Lapin mökillä vaimon kanssa ovat aina olleet rakkaita ja antoisia.
Lintujen lisäksi Manu on innostunut rakentamaan jousisoittimia. Hän on valmistanut jo noin 30 viulua ja kunnostaa myös soittimia. Soitinrakennus sai erityisen merkityksen aivan viime vuosina, jolloin Manu toimi vaimonsa omaishoitajana – käsillä tekeminen auttoi jaksamaan.
Vaikka retket Lapin mökille ja Linnaistensuolle eivät enää ole niin pitkiä kuin ennen, linnut ovat edelleen arjessa läsnä. Kotona kiikarit odottavat pöydällä, josta ruokinnalla käyviä lintuja voi seurata ikkunasta.
BirdLife Päijät-Häme kiittää lämpimästi Manua hänen panoksestaan linnuille ja yhdistykselle sekä merkittävästä lahjoituksesta, joka tukee linnuston hyväksi tehtävää työtä.

Manu Tonttila ojentaa lahjoituslippaan puheenjohtaja Tapani Saimovaaralle
Kuvat ja teksti: Petri Koivisto