Joonas Juujärvi on vuoden 2020 lintuharrastaja

Joonas Juujärvi ja maakuntalintu valkoselkätikka.

Uutiset

5.4.2021
Jäsenasiat

Joonas Juujärvi on vuoden 2020 lintuharrastaja

Vuoden 2020 lintuharrastajaksi Päijät-Hämeessä on valittu Joonas Juujärvi. Hän on 18-vuotias lintuharrastaja Nastolasta. Joonas oli viime vuonna aktiivinen monella rintamalla. Hän retkeili läpi vuoden ahkerasti maakunnan alueella polkupyörällä tehden yhteensä tuhansien kilometrien edestä lihasvoimin taitettuja linturetkiä. Retkillänsä tekemät havainnot hän on ilmoittanut aina säntillisesti yhdistykselle Tiira-lintutietopalvelun kautta. Retkeilyn ohessa hän myös voitti vuoden 2020 ekovuodenpinnakilpailun 186 lajilla. 

Joonas oli vuonna 2020, kuten monena muunakin vuonna avustajana useissa rengastusprojekteissa, kuten Artjärven sisämaan seurantapyynnissä. Täytettyään 18 vuotta hän myös läpäisi hyväksytysti rengastajan perustentin ja sai ensimmäisen rengastuslupansa. Jatkossa hänen suunnitelmissaan on rengastaa yölaulajia sekä eräiden lajien pesäpoikasi maakunnan alueella. Hän on myös ilmoittautunut yhdeksi osallistujaksi ensi kesänä käynnistyvään valtakunnalliseen tutkimukseen, jossa selvitetään karjan laiduntamisen vaikutuksia haarapääskyn ja kottaraisen poikastuottoon.

Joonaksen pääasiallista retkeilyaluetta on Nastola ja Orimattila, joissa hän retkeilee paljon nuoremman veljensä Eelin kanssa. Yhdessä Eelin kanssa Joonas perusti Nastolaan viime vuonna uuden talvilintulaskentareitin. Sen lisäksi Joonas on osallistunut talvilintulaskentoihin parilla muullakin vanhemmalla reitillä. Joonaksen toiminnasta heijastuukin halu tuottaa havaintoja ei ainoastaan omaksi iloksi, vaan myös tutkimukselliseen käyttöön.

Joonas on myös edistänyt yhdistyksen nuorten harrastajien yhteisöllisyyttä perustamalla maakuntaan nuorten whatsapp-ryhmän, jossa nuoremmat harrastajat voivat viestitellä lintuhavainnoista ja muista lintuharrastuksen koukeroista.

Päijät-Hämeen lintutieteellinen yhdistys onnittelee Joonas Juujärveä!