BirdLife Suomi on myöntänyt hopeiset ansiomerkit Päivi Nousiaiselle ja Ohto Oksaselle. Hopeisen ansiomerkin tarkoitus on kiittää valtakunnallisesti tai paikallisesti merkittävästä toiminnasta.
Päivi valittiin hallituksen jäseneksi syyskokouksessa 2010 ja vuoden 2011 alusta lähtien hän toimi myös sihteerinä ja jäsensihteerinä. Näitä toimia hän hoiti vuoteen 2017 asti, mutta jatkoi jäsensihteerinä aina 2024 loppuun asti.
Päivi on toiminut usein muun muassa retkioppaana, tornipäivystäjänä, tapahtumajärjestäjänä ja yhdistyksen nimeämänä yhdyshenkilönä eri toimijoiden kesken.
Positiivisena, ystävällisenä ja ahkerana henkilönä hänellä on ollut ainutlaatuisen tärkeä rooli yhdistyksemme toiminnassa. Hän on johdattanut paljon tapaamiaan, linnuista kiinnostuneita ihmisiä liittymään BirdLife Suomen jäseniksi.
Päivi valittiin myös yhdistyksen vuoden lintuharrastajaksi vuonna 2018.
Ohto Oksanen on toiminut Päijät-Hämeen Lintutieteellisen yhdistyksen hallituksen jäsenenä vuodesta 1999 alkaen. Jo seuraavana vuonna hänet valittiin aluevastaavaksi. Päijät-Hämeen Linnut -lehden toimittajana hän aloitti vuoden 2000 vuosikerrasta. Lehden päätoimittajaksi hän siirtyi vuonna 2009.
Ohto on harrastuksensa alusta asti ollut edistämässä ja organisoimassa lintuharrastusta yhdistyksen toiminnassa. Hänen määrätietoinen toimintansa on ohjannut mm. harrastuksensa alkuvaiheessa olevia nuoria säännölliseen havaintojen tallentamiseen. Lehden toimittajana hän on saanut innostuneen joukon kokoamaan vuosittaisia, suuritöisiä linturaportteja, ja julkaisemaan niitä vuosittain. Hän on ammattinsa vuoksi (majuri) ohjannut ja opastanut uusia rengastajia tunnolliseen ja jatkuvaan itsensä kehittämiseen harrastuksessa, itseään säästämättä.
Ohton ansiot ovat sekä jatkuvien havaintoraporttien toimittaminen että määrätietoinen lintujen rengastustyö. Ansiokas Sisämaan Seurantapyynti Artjärven linturikkaalla kosteikolla on eräs maamme hienoimmista pitkäaikaissarjoista. Vuoden lintujen raporttien laatiminen ja julkaiseminen Päijät-Hämeen Linnuissa on tuonut maakunnan linnuston tuntemuksen aivan uudelle tasolle.
Lintujen suojelu on ollut Ohton toiminnassa aina ensi sijalla. Lintujen turvallinen käsittely mm. rengastustoiminnassa ja havainnoinnissa on rutiinia.
Ohto on julkaissut linturaportteja Päijät-Hämeen Linnuissa, lintujen rengastajien Vuosikirjoissa, paikallislehdissä ja somessa. Myös yhteiskunnallisessa toiminnassa Ohto on ollut mukana, mm. seurakunnissa ja puolustusvoimissa ja niissä julkaissut kirjoituksia.
Päijät-Hämeen Lintutieteellisen yhdistyksen (Nyk. BirdLife Päijät-Häme) arkiston nykyisenä hoitajana hänen hallussaan on mittaamaton havaintoarkisto aina 1950-luvulta saakka hyvin järjestettynä.

Päivi Nousiainen ja Ohto Oksanen saivat hopeiset ansiomerkit Lahdessa BirdLife Suomen edustajiston kokousviikonlopuuna. Kuvassa vasemmalta BirdLife Suomen toiminnanjohtaja Aki Arkiomaa, Päivi Nousiainen, Ohto Oksanen ja BirdLife Suomen puheenjohtaja Mika Asikainen.