Birdlifen vuoden nuori lintuharrastaja on Tuomas Meriläinen

Uutiset

25.11.2012

Birdlifen vuoden nuori lintuharrastaja on Tuomas Meriläinen

BirdLife Suomi on valinnut asikkalalaisen Tuomas Meriläisen vuoden 2012 nuoreksi lintuharrastajaksi. 14-vuotias Tuomas Meriläinen on harrastanut lintuja yli kahdeksan vuotta. Aktiivinen harrastus alkoi vuonna 2008 Tuomaksen liityttyä Päijät-Hämeen lintutieteelliseen yhdistykseen (PHLY). Nuoren lintuharrastajan innokkuudella Tuomas osallistuu aktiivisesti kaikkeen, mitä yhdistys ja vanhemmat lintuharrastajat järjestävät. Näin hän on osallistunut BirdLife Suomen Pihabongaus-tapahtumaan ja Tornien taistoon, PHLY:n järjestämiin lintukisoihin, talvilintulaskentoihin, muutonseurantoihin, pöllö- ja yölaulajaretkille sekä linnustokartoituksiin. Lisäksi hän on ollut mukana tekemässä Päijät-Hämeen Linnut -lehden havaintokatsauksia. Tuomaksen harrastajauran tähänastisiin huippuhetkiin kuuluu se, kun hän marraskuussa 2010 löysi Suomen ensimmäisen ja toistaiseksi ainoan tammitikan kotipihaltaan. Samana vuonna Tuomas valittiin PHLY:n vuoden lintuharrastajaksi. Tuomaksen mottona on "Ei päivääkään ilman lintuja".

BirdLife Suomi on vuodesta 2000 lähtien valinnut vuoden nuoren lintuharrastajan. Palkinnolla halutaan kannustaa nuoria aktiiviseen lintuharrastus- ja järjestötoimintaan.