Uutiset

6.5.2018

Artjärven joukkue paras Tornien taiston paikallistaistossa

Valtakunnallinen Tornien taisto järjestettiin 5. toukokuuta. Tapahtumaan osallistuttiin noin 340 lintutornissa ympäri maan. Päijät-Hämeestä taistoon osallistui yksitoista tornia: Kolme tornia Orimattilasta, kaksi tornia Lahdesta ja tornit Asikkalasta, Padasjoelta, Heinolasta, Hollolasta, Hartolasta ja Mäntyharjulta. Valtakunnallisesti eniten lajeja (116) havaittiin Kristiinankaupungissa Siipyyn lintutornista.

Orimattilan Artjärven Lammin lintutorni voitti ensimmäistä kertaa PHLY:n keskinäisen mittelön.

Lintuja havainnoitiin enimmäkseen heikkotuulisessa poutasäässä, mutta pohjoisenpuoleinen tuuli teki aamupäivällä ilman kylmän tuntuiseksi ja hyydytti parhaimman muuton. Pilviverho pysytteli myös alhaalla ja vaikeutti muuton havainnointia. Puolen päivän aikaan sää kirkastui ja aurinkokin paistoi. Päivän aikana muutti jonkin verran kuikkia, pääskyjä ja kahlaajia.

Orimattila, Artjärvi, Lammin lintutorni, Mähertäjät, 87 lajia
Tornin uusi ennätys

Jarkko Rutila, Ari Salminen, Jari Kiljunen, Jari Rutila, Toni Hermelin
Mielenkiintoisimmat havainnot olivat Mustavaris ja Lehtokurppa

Lahti, Kilpiäistenpohja, lintutorni, Petrix petrix, 81 lajia
Petri Koivisto, Petri Rantanen, Antti Lehikoinen, Aki Rantanen, Teemu Helo
Mielenkiintoisimmat havainnot olivat Luhtakana

Lahti, Luhdanjoen lintutorni, PHLY, 80 lajia
Ilpo Pietilä, Rauno Kosonen, Kari Kokkonen, Seppo Leirilaakso, Seppo Parikka, Timo Hämäläinen, Aleksi Sarkola, Jorma Rautama
Mielenkiintoisimmat havainnot olivat Härkälintu ja iso jalohaukka

Asikkala, Vääksy, Kanavanniemi, lintutorni, Kanavanvartijat, 78 lajia
Tuomas Meriläinen, Mika Selin, Antti Toukola, Isto Hyvärinen, Hannu Toukola, Teemu Rantanen, Tuukka Rantanen

Padasjoki, Nyystölänlahti, lintutorni, Nyystölän Nuijasoturit, 72 lajia
Heikki Aarela, Toivo Heikkinen, Aapo Jussila, Tuomo Nieminen, Tero Paarvio, Heikki Toivonen, Mikko Toivonen
Mielenkiintoisimmat havainnot olivat Uuttukyyhky ja Törmäpääsky

Orimattila, Artjärvi, Säyhtee, lintutorni, Säyhteen pinnantaso -18, 65 lajia
Petri Haapanen, Risto Silaste, Eeli Juujärvi, Joonas Juujärvi

Heinola, Rajavuori, Heinolan Lintutarhan Ystävät, 64 lajia
Tornin uusi ennätys

Olli Vuori, Antti Sukura, Anne Hinkkanen, Paavo Posti, Tuomo Peltomaa, Tapani Saimovaara, Jarkko Lahti, Kuusakoski Oy, Pasi Häkkinen, Kuusakoski Oy

Hollola, Lahdenpohja, lintutorni, Lahdenpohjan Sirkut, 64 lajia
Tornin uusi ennätys

Päivi Nousiainen, Sirkku Niemi, Mari Vanhanen, Tarja Lundahl, Pirjo Kallio
Mielenkiintoisimmat havainnot olivat Uivelo ja Käki

Hartola, Haran lintutorni, Haran Haukat, 46 lajia
Leena Olkkonen, Reijo Ikonen, Juha Vigman, Sakari Lisko, Esko Manninen
Mielenkiintoisimmat havainnot olivat Metsähanhi ja Ruskosuohaukka

Mäntyharju, Lainjärvi, lintutorni, Ryökkään Reipas, 39 lajia
Martti Veuro, Anders Koponen, Sini Veuro, Tuula Kyllönen
Mielenkiintoisimmat havainnot olivat Uivelo ja Hernekerttu

Orimattila, Mieliäissuo, Scorus, 29 lajia
Petri Vähänen, Tero Vähänen, Jukka Hermunen