ILO-ralli 2019

ILO-ralli 2019

KYLY – PSLY – PHLY naapuriyhdistysten välinen kuntaralli
Iitin, Lapinjärven ja Orimattilan kesken
28.9.2019 06:00–18.00

Kymenlaakson lintutieteellinen yhdistys, Porvoon Seudun Lintuyhdistys ja Päijät-Hämeen lintutieteellinen yhdistys järjestivät 28.9. yhteisen linturallin naapurikuntien kesken. Kylyn:n joukkueet rallasivat Iitissä, Psly:n Lapinjärvellä ja Phly:n Orimattilassa. Ralli pidettiin samana ajankohtana kuin edellisvuonna.

Ralli oli tänäkin vuonna hyvin tasainen ja lajeja nähtiin monipuolisesti (yhteensä 118 lajia). Sää oli poutainen. Aamupäivällä oli monin paikoin pilvistä, mutta iltapäivällä sää muuttui aurinkoiseksi. Lintuja oli maastossa runsaasti. Valkoposkihanhia oli kerääntynyt jopa kymmenien tuhansien lintujen parviksi. Rastaita oli liikkeellä suurina parvina. Muun muassa kulorastaita havaittiin siellä sun täällä. Pelloilla pörräsi peippojen ja järripeippojen sekaparvia, mutta urpiaiset loistivat vielä poissaolollaan. Tiaisilla, hippiäisillä, pajusirkuilla ja niittykirvisillä oli päämuutto meneillään. Suuri osa hyönteissyöjistä oli poistunut jo etelään. Petolintuja nähtiin monipuolisesti peltojen yllä.

Voitto meni jälleen Lapinjärven Kilpikonna-joukkueelle. Kahden kärkijoukkueen ratkaisulajiksi muodostui lopulta isokäpylintu. Kakkosjoukkue havaitsi vain äänen ja jätti lajin määrittämättä. Ykkösjoukkueella se oli ässälaji.

Hyviä havaintoja ässälajien ulkopuolelta olivat muun muassa: kirjosiipikäpylintu, helmipöllö, metso, sääksi, punakaulahanhi, punasotka, valkoselkätikka ja jalohaikara

Kokonaan havaitsematta jäivät muun muassa lapasotka, härkälintu, mehiläishaukka, kurki, peltopyy, jänkäkurppa, hiiripöllö, huuhkaja, kangaskiuru, harmaasieppo, pähkinähakki sekä kaikki kertut ja kerttuset. Myöskään pitkään alueella viivytelleitä punajalkahaukkoja ei onnistuttu näkemään.

Rallin purku pidettiin Orimattilan Artjärvellä.

TULOKSET

1. Kilpikonnat, 91 lajia
Joukkue: Arto Juvonen, Jari Lehtinen, Risto Suksi
Rallialue: Lapinjärvi
Ässät 4: muuttohaukka, pohjantikka, isokäpylintu, haarapääsky

2. Greta Thunbergi, 90 lajia
Joukkue: Ohto Oksanen, Arto Puikkonen, Tuomas Meriläinen
Rallialue: Orimattila
Ässät 3: pilkkasiipi, lapinsirkku, selkälokki

3. Faarao ja täytetyt puumat, 89 lajia
Joukkue: Teemu Konttinen, Juha Kettunen, Juha Tuomaala, Nette Meriluoto
Rallialue: Lapinjärvi
Ässät 4: lyhytnokkahanhi, pajulintu, lehtokurppa, "tsik-sirkku" (pohjan-/pikku-/kultasirkku)

4. Koivistoisen sähköliikenne, 82 lajia
Joukkue: Petri Koivisto
Rallialue: Orimattila
Ässät 2: luhtakana, urpiainen

5. Team Nastola single, 78 lajia
Joukkue: Petri Haapanen
Rallialue: Orimattila
Ässät 0

6. Meri-Karjala, 77 lajia
Joukkue: Ari Vuorio, Joni Räsänen
Rallialue: Iitti
Ässät 1: tukkakoskelo

7. Pyörällä päästään, 74 lajia
Joukkue: Jari Rutila, Jarkko Rutila
Rallialue: Orimattila
Ässät 0

8. Kellis-tiimi, 71 lajia
Joukkue: Seppo Grönlund, Ari Salmela, Mikko Pöyhönen
Rallialue: Iitti
Ässät 1: metsäkirvinen

9. Tripla, lajit 70
Joukkue: Kari reinikainen, Vesa Ijäs, Paavo Posti
Rallialue: Orimattila
Ässät 1: Pähkinänakkeli

10. Tönnön maajoukkue, 65 lajia
Joukkue: Olli Jouppila, Katri Sadeharju
Rallialue: Orimattila
Ässät 1: mustaleppälintu

KUNTIEN TULOKSET:

Orimattila 105 lajia
Joukkueita: 6
Kuntaässät 9: selkälokki, pähkinänakkeli, pyrstötiainen, urpiainen, punakaulahanhi, lapinsirkku, mustaleppälintu, luhtakana, pilkkasiipi

Lapinjärvi 101 lajia
Joukkueita: 2
Kuntaässät 8: lehtokurppa, haarapääsky, pajulintu, isokäpylintu, lyhytnokkahanhi, pohjantikka, muuttohaukka, tsik-sirkku

Iitti 84 lajia
Joukkueita: 2
Kuntaässät 3: kaakkuri, metsäkirvinen, tukkakoskelo