Etusivulle > Uutiset > Kevätrallin voitto vaatimattomalla tuloksella

Kevätrallin voitto vaatimattomalla tuloksella

Vuoden 2019 pinnaralli kisattiin 18.–19.5. kesäisessä säässä. Ilma oli koko viikonlopun aurinkoinen ja heikkotuulinen. Lämpötila hipoi hellelukemia. Ralli oli kuitenkin kaikille joukkueille vaikea ja voittotulos oli olosuhteisiin nähden vaatimaton. Lintuja oli maastossa hyvin, mutta tällä kertaa monella joukkueella oli vain huono tuuri.

Lehtokertut, punavarpuset, viitakerttuset ja rytikerttuset olivat jo saapuneet. Yölaulajia ja -huutelijoita kuultiin hyvin, mutta pöllöjä havaittiin vain kolme lajia. Päiväpetolintuja nähtiin monipuolisesti ja järvillä nähtiin arktisia vesilintuja. Peruslajeista eniten vaikeuksia tuottivat pikkukäpylintu ja töyhtötiainen. Kokonaan havaitsematta jäivät muun muassa harmaasorsa, uivelo (nähtiin juuri rallin jälkeen), suorirri, ampuhaukka, viirupöllö ja varpuspöllö. Hyviä lajeja ässien lisäksi olivat muun muassa Asikkalan Kajaanselällä nähdyt valkosiipitiirat (ei kuitenkaan uusi rallihistorialle) – PHLY:n kolmas havainto. Lisäksi havaittiin vesipääsky, harmaahaikara, helmipöllö, metso, jouhisorsa sekä useita valkoselkätikkoja. Kahlaajista havaittiin kaikki peruslajit, joista parhaina mustapyrstökuiri ja pikkukuovi. Jänkäsirriäinen jäi rallissa havaitsematta, vaikka laji löytyikin toisena rallipäivänä.

Rallissa havaittiin yhteensä 162 lajia.

1. Ohto Oksanen, Teemu Fors, Jussi Mäkinen 139 lajia
(ässät: merikotka, idänuunilintu, mustavaris)

2. Tuomas Meriläinen, Antti Toukola, Kari Reinikainen 137 lajia
(ässät: peltopyy, turkinkyyhky)

3. Joonas Juujärvi, Eeli Juujärvi, Anne Juujärvi, Antti Laukkanen) 114 lajia
(ässät: pohjantikka, piekana, pikkukuovi, sinisuohaukka, kangaskiuru)
Joukkue rallasi vain Nastolan alueella

4. Petri Haapanen 113 lajia
(ässät: mustaleppälintu, mustapyrstökuiri)

5. Mika Selin 112 lajia
(ässät: järripeippo)
Rallialue Asikkala

6. Petri Koivisto 111 lajia
(ässät: kuhankeittäjä)
Rallialue Asikkala, sähköpyörällä

7. Olli Jouppila 100 lajia
Rallialue: Orimattila

8. Tuomo Peltomaa, Anne Hinkkanen 93 lajia
Rallialue Heinola

9. Vesa Ijäs 92 lajia (Ekorallin 1.)

10. Antti Peltomaa, Kirsti Paronen 92 lajia
Rallialue Heinola

11. Seppo Leirilaakso, Arto Puikkonen 90 lajia
(ässät: kultarinta)

12. Paavo Posti, Pekka Inkinen) 89 lajia