Uutiset

2.9.2026
Suojelu ja tutkimus

Valkoposkihanhien laskennassa 1600 hanhea

BirdLife järjesti vuosittaisen valkoposkihanhien laskennan 29.–30.8.2026. Päijät-Hämeessä saatiin tarkistettua miltei kaikki paikat, joissa valkoposkihanhia on alkusyksyllä näkynyt. Hanhia tavattiin vähintään 1615, lähes kaikkia Lahdessa (1588 yksilöä). Hollolassa valkoposkien suosimat alueet olivat tyhjillään,…
20.8.2026
Suojelu ja tutkimus

Valtakunnallinen valkoposkihanhien laskenta 29.–30.8.2026

Valkoposkihanhet laskentaan 29.–30.8. Kesä on ehtinyt siihen pisteeseen, että on aika laskea valkoposkihanhet. BirdLife järjestää Suomen ympäristökeskuksen kanssa perinteisen valkoposkihanhien laskennan lauantaina ja sunnuntaina 29. ja 30.8. Laskentojen avulla seurataan valkoposkihanhen pesimäkannan kehitystä Suomessa. Reilusti yli puolet…
11.6.2026
Suojelu ja tutkimus

Valkoposkihanhien pesiä tuhottu Lahden Mukkulassa

Lahdessa Vesijärvellä on tuhottu useita valkoposkihanhen pesiä kesäkuun alussa. Hanhia tutkiva lintuharrastaja löysi ihmisen tuhoamat pesät Mukkulan edustalla sijaitsevasta saaresta 9. kesäkuuta käydessään kartoittamassa pesintöjen vaihetta. Pesät oli tuhottu maasta kaivetuilla isohkoilla kivillä, jotka oli heitetty pesien…
11.5.2026
Suojelu ja tutkimus

Lausunto lakiesitysmuutoksesta - valkoposkihanhien ja merimetsojen metsästyksen salliminen

Yhdistys on antanut lausunnon lakiesitysmuutoksesta jossa valkoposkihanhien ja merimetsojen suojelua vähennettäisiin ja niiden metsästys sallittaisiin.

10.5.2026
Pinnat ja kilpailut

Tornien taisto 2026

Valtakunnallinen Tornien taisto järjestettiin 9. toukokuuta. Päijät-Hämeestä taistoon osallistui 12 tornia. Katso tulokset tästä.

5.5.2026
Tapahtumat

Hartola-Sysmä retkikertomus 3.5.2026

Bussiretki Hartolan, Sysmän ja Asikkalan lintupaikoille 3.5.2026 Yhdistyksemme bussiretki starttasi sunnuntaiaamuna noin kello kuusi Lahdesta. Sää näytti mukavan aurinkoiselta, mutta tiesimme, että aamupäivän aikana olisi odotettavissa pientä sadetta. Lahdesta bussi suuntasi Heinolaan, josta kyytiin nousivat loput retkeläiset. Ensimmäinen…
5.5.2026
Suojelu ja tutkimus

Kannanotto Nostava-Tikkakallion kaavasta

Yhdistys on antanut muistutuksen ja mielipiteen Hollolan Nostava-Tikkakallion osayleiskaavasta. Voit lukea ne täältä.