Kesä on ehtinyt siihen pisteeseen, että on aika laskea valkoposkihanhet. BirdLife järjestää Suomen ympäristökeskuksen kanssa perinteisen valkoposkihanhien laskennan lauantaina ja sunnuntaina 29. ja 30.8. Laskentojen avulla seurataan valkoposkihanhen pesimäkannan kehitystä Suomessa. Reilusti yli puolet sisämaan valkoposkihanhista on viime vuosien laskennoissa tavattu Päijät-Hämeessä.
Lahdesta on tärkeää laskea hanhet Vesijärven ranta-alueilta (rannat Myllysaaresta Pikku-Vesijärvelle ja sieltä Mukkulan Ritaniemeen). Myös Asemantaustan Perhepuistossa ja Okeroisissa voi olla hanhia.
Hollolasta hanhia löytynee ainakin Kutajärven alueelta (jossa Lahden hanhet käyvät yöpymässä) sekä Kukkilan pelloilla (yöpymispaikkana Vähäselkä). Parinpelto, kirkonkylä ja Messilän satama ovat lisäksi mahdollisia paikkoja. Asikkalassa hanhia on Vääksyssä ja mahdollisesti Hillilän ja kirkonkylän pelloilla. Heinolan hanhet oleskelevat Kymenvirran varrella, mutta ovat saattaneet lähteä sieltä ennen hanhilaskentaa. Ranta-alueet kannattaa joka tapauksessa tarkastaa. Mäntyharjulla hanhia on tavattu Kurkilammen nurmikoilla kunnan keskustassa.
Hanhihavainnot kootaan Tiiran avulla. Havaintojen ilmoittamisessa on tärkeää merkitä
Ilmoita myös, jos et havaitse valkoposkihanhia sellaisella alueella, jossa niitä usein on. Tällöin lintujen lukumääräksi kirjataan nolla.
Viimesyksyinen hanhilaskenta onnistui erinomaisesti, mm. kaikki Lahden rannat saatiin tarkastettua. Toivottavasti laskentaintoa löytyy nyt yhtä paljon!
Lisätietoja ja viime vuoden tulokset löytyvät BirdLifen sivuilta BirdLife Suomi | Valkoposkihanhilaskennat