Etusivulle > Pinnat ja kilpailut > Määristysvisa > Tulokset > Viikko 18 Suohaukat

Määritysvisa 2020

Viikko 18: Suohaukat

Suohaukat olivat odotetun vaikeita. Kukaan vastaajista ei tunnistanut kaikkia 50 kuvaa eikä yksikään kuvista ollut kaikilla osallistujilla oikein. Tekstin alla ovat kymmenen parhaan tulokset sekä kuvakohtaiset tiedot niiden tunnistamisesta. Tarkempia tietoja ja kuvia lisätään tähän artikkeliin lähiaikoina.

Niittysuohaukka naaras

Cirpyg n l.jpg

Kuva: Jac Janssen

Visassa oli kaksi kuvaa yläpuolelta kuvatusta niittysuohaukasta. Molemmat kuvat aiheuttivat vaikeuksia. Oheisen kuvan tunnisti 52 % vastaajista ja toisen kuvan vain 39 % vastaajista. Arosuohaukkaa oli tarjottu useiten vastaukseksi, mutta myös sinisuohaukkaa tarjottiin. Kuvan lintu on tunnistettavissa sirosuohaukaksi harittajien määrän perusteella, sillä sinisuohaukalla harittajia olisi viisi. Linnun kasvoilla näkyy valkoinen silmän ympärys, mutta minkäänlaista arosuohaukalle tyypillistä kauluria tai sen aihetta ei näy. Siiven yläpinnalla näkyy kohtuullisen hyvin kyynärsulkien tyvelle muodostuva tumma juova, joka on nimen omaan niittysuohaukan tuntomerkki.

Arosuohaukka naaras

Cirmac n l.jpg

Kuva: Dominic Sherony

Visan arosuohaukkanaaraat oli tunnistettu vaihtelevasti kuvasta riippuen. Monien kuvien osalta oikeat määritykset jäivät kuitenkin tekemättä yli puolella vastaajista. Kuvan linnulla siipi on aavistuksen supussa, mutta siitä on kuitenkin laskettavissa vain neljä harittajaa, mikä sulkee sinisuohaukan pois. Kasvoilla erottuu sekä valkoinen silmän ympärys että kaulurin aihe, mitkä sopivat arosuohaukalle. Kun kyynärsiipi on suttuinen vailla selviä juovia ja käsisiiven takareuna on hyvin vaalea ilman tummia käsisulkien kärkiä, on määrityksessä päädyttävä arosuohaukkaan niittysuohakan sijasta.

Naaras sinisuohaukka

Circya.jpg

 Kuva: Rob Zweers

Visan sinisuohaukkanaaraissa oli erehdytty harvemmin kuin sirosuohaukkalajien naaraissa. Tähän lienee syynä ollut se, että kuvissa on ollut helppo todeta harittajien määräksi viisi, mikä sulkee aro- ja niittysuohaukan pois. Maastossa käsisulkien laskeminen ei kuitenkaan ole yhtä helppoa. Vaikka käsisulkia ei pystyisikään laskemaan, on sinisuohaukan käsisiipi kuitenkin vaikutelmaltaan leveämpi kuin sirosuohaukoilla. Tällaisten suhteellisten tuntomerkkien havaitseminen maastossa vaatii kuitenkin kokemusta.

 

Top 10 (% oikein)

Jappe 96
Ato 90
Tra 92
TuR 88
talitintti 88
IR 86
Pko 88
Jju 86
macro 84
123 86

 

Oikeat vastaukset kuvittain (% oikein)
k = koiras, n = naaras, juv = nuori, l = lennossa

Arosuohaukka k l 82
Ruskosuohaukka k l 79
Arosuohaukka juv l 79
Niittysuohaukka k l 79
Niittysuohaukka k l 79
Sinisuohaukka k l 76
Sinisuohaukka k l 76
Niittysuohaukka k l 76
Sinisuohaukka k l 76
Niittysuohaukka k 76
Arosuohaukka juv l 76
Niittysuohaukka n l 73
Ruskosuohaukka k l 70
Sinisuohaukka n l 70
Sinisuohaukka 70
Arosuohaukka juv l 70
Sinisuohaukka n l 70
Niittysuohaukka n l 67
Niittysuohaukka n l 67
Niittysuohaukka juv l 67
Sinisuohaukka juv l 67
Ruskosuohaukka k 64
Sinisuohaukka juv l 64
Sinisuohaukka juv l 64
Niittysuohaukka n l 64
Sinisuohaukka n l 64
Niittysuuohaukka k l 64
Niittysuohaukka n l 61
Sinisuohaukka juv l 58
Sinisuohaukka juv l 55
Arosuohaukka n l 52
Niittysuohaukka n l 52
Arosuohaukka n l 48
Arosuohaukka juv l 48
Sinisuohaukka n 48
Niittysuohaukka juv 48
Arosuohaukka n l 42
Niittysuohaukka n l 39
Niittysuohaukka juv l 39
Arosuohaukka 2kv l 36
Niittysuohaukka juv l 33
Sinisuohaukka 2kv k l 27
Arosuohaukka n l 27
Arosuohaukka  k 27

 

 

Tärpit huippusuoritukseen (ennen visaa)

-Ruskosuohaukka pitää erottaa muista suohaukoista kaikissa puvuissa miten päin tahansa.

-Sinisuohaukan erottaminen ns. sirosuohaukoista, eli niitty- ja arosuohaukasta. Lennossa sirosuohaukat erottuvat sinisuohaukasta kaikissa puvuissa käsisiiven leveyden perusteella. Sirosuohaukkojen käsisiipi on terävä ja kapea ja siiven ollessa auki, näkyvissä on vain neljä harittajaa, eli erillään erottuvaa käsisulkaa. Sinisuohaukalla harittajia erottuu viisi. Kannattaa siis aina laskea harittajat, mutta pitää mielessä, että siiven ollessa supussa tai linnun sulkasadossa voi joku käsisulka jäädä näkemättä.

-Koiraiden erottaminen toisistaan. Niittysuohaukkakoiraalla on kyynärsiivellä selvästi erottuva mustat juova sekä ylä- että alapuolella. Tällaisia ei ole aro- eikä sinisuohaukalla. Näin ollen suohaukkakoiras, jolla on vain neljä harittajaa eikä mustia juovia kyynärsiivellä, on arosuohaukka. Arosuohaukkakoiraalla on myös selvästi vähemmän mustaa siiven kärjessä kuin niitty- ja sinisuohaukalla eikä arosuohaukalla ole siiven takareunassa lainkaan mustaa, kuten sinisuohaukan siiven alapuolella on.

-Naaras aroshuohaukan ja niittysuohaukan erottaminen. Niittysuohaukan siivessä on alapuolella selvemmin toisistaan erottuvat vahvat juovat. Arosuohaukan kyynärsiipi on suttuisempi ja juovat epäselvempiä kuin niittysuohaukalla. Tummista sulkien kärjistä muodostuva siiven alapuolen takareunan tumma reunus jatkuu niittysuohaukalla tasavahvana siiven kärkeen asti. Arosuohaukan käsisiiven ulkoreunassa reunus on kapeampi tai puuttuu. Kyynärsiiven yläpinnalla erottuu niittysuohaukalla hyvässä valossa tummat poikittaisjuovat. Molemmilla sirosuohaukoilla on valkoinen silmän ympärys, mutta arosuohaukalla on lisäksi valkoisen kaulurin aihe.

-Nuorten suohaukkojen tunnistaminen. Nuoret suohaukat, erityisesti sirosuohaukat ovat punaruskeampia kuin vanhat naaraat. Sinisuohaukkakin voi joissain valoissa näyttää hämäävän tiilenpunaiselta, mutta normaalisti se on selvästi vähemmän punertava kuin aro- ja niittysuohaukat. Nuorella sinisuohaukalla on rinnassa ja vatsassa viiruja, kun taas sirosuohaukat ovat tältä alueelta viiruttomia tai lähes viiruttomia. Nuoren arosuohaukan ja niittysuohaukan erottaa toisistaan parhaiten käsisiivestä ja pään kuvioista. Arosuohaukan käsisiiven takareunassa on korkeintaan hyvin heikko tumma reuna, kun taas niittysuohaukalla tumma reuna on yleensä selvä. Sekä lentävän että istuvan nuoren sirosuohaukan voi erottaa arosuohaukan vahvasta vaaleasta kaulurista, jollainen niittysuohaukalta puuttuu.


Opeteltavat lajit:
-ruskosuohaukka
-sinisuohaukka
-arosuohaukka
-niittysuohaukka