Etusivulle > Retkeilykohteet > Nastola

Nastola

Nastolan retkeilykohteita

 
 
Merkkien selitykset:

Kevätretkikohde  Kevätretkikohde

Kesäretkikohde  Kesäretkikohde

Syksyretkikohde  Syksyretkikohde

Talviretkikohde  Talviretkikohde

Talviretkikohde

Kukkasjoki

Kukkasjoki on vierailemisen arvoinen paikka varsinkin talvisin ja keväisin. Tämä Alvojärvestä Villähteenkukkaseen laskeva joki on noin 500 metriä pitkä ja 3 metriä leveä. Siinä talvehtii vuosittain vähintään yksi koskikara, syystalvella karoja saattaa olla virran varrella puolenkin tusinaa. Talvella 1999/2000 joen rannoilla oleili kautta aikojen Päijät-Hämeen kolmas talvehtiva peukaloinen. Kukkasjoen varrella olevalta lintujen talviruokinnalta löytää kaikki Etelä-Suomen tiaiset. Pyrstötiainen, pyy ja pikkutikkakin voivat löytyä joen ympäristöstä. Nisäkkäistä joessa on talvehtinut majava. Keväällä joki sulattaa Villähteenkukkaseen alueen, johon laskeutuu runsaasti levähteleviä vesilintuja. Lajeja voi nähdä useita, parhaimpina kuikka, härkälintu, kanadanhanhi, laulujoutsen, punasotka, jouhisorsa ja uivelo.


Ajo-ohje:

Villähteen koulun jälkeen (Lahdesta tultaessa) kääntyy vanhalta Lahdentieltä vasemmalle Tuhkamäentie. Harjun ylitettyään hiekkapohjaiseksi muuttunut tie yhtyy Kukkasjärventiehen. Sitä ajetaan noin 1,5 kilometriä, jolloin tullaan Kukkasjoen sillalle. Jätä tien kunnon mukaan auto joko siltaa edeltävälle levennykselle (oikealle puolelle tietä) tai sillan jälkeen mäen päällä olevalle parkkipaikalle (suosittelen). Sekä ala- että yläjuoksu kannattaa katsoa.

Ylös
Kesäretkikohde

Yölaulajakierros Nastolassa

Immilä, Niementie

Immilän Niementiellä sijaitsee yksi Nastolan parhaista yölaulajapaikoista. Paikka on parhaimmillaan kesäkuussa, jolloin kerttuset saapuvat reviireilleen. Koivutaimikon, kesantopeltojen,vanhojen lehtipuiden ja rantakaislikon yhdistelmä houkuttelee puoleensa jos jonkin näköistä siivekästä. Pellonlaidan puista voi kuulla sekä luhtakerttusen että hiukan hitaamman viitakerttusen kaunista laulua. Kaislikossa puolestaan voi luritella ruokokerttunen. Myös polkupyörän pinnojen sirinää muistuttavasti sirisevä pensassirkkalintu kuuluu alueen vakiokalustoon. Viime vuosina yleistynyt ruisrääkkää raksuttaa usein pelloilla, toinen kovaääninen lintu pelloilla on satakieli. Vuodesta riippuen korviin voi kantutua myös sarvipöllön tai viirupöllön huhuilu. Aivan järven rantaan ei kuuntelijan kannata mennä, sillä siinä pesivä naurulokkiyhdyskunta pistää pystyyn sellaisen mekkalan, että kaikki muut yön äänet jäävät sen alle.

Ajo-ohje:
Nastolan kirkolta ajetaan Kukkastietä ja edelleen Immiläntietä kohti Rakokiven urheilukeskusta. Pappilanpellon kohdalta kääntyy vasemmalle Vehkosillantie. Sitä ajetaan noin 8 km, kunnes tie ylittää Immilänjoen ja sivuuttaa Immilän myllyn. Tie kaartuu vasemmalle ja oikealle. Aja vasemmalle Marin-kioskin suuntaan. Vajaan kilometrin jälkeen kääntyy Niementie oikealle. Tie kulkee mäen päälle, jonka jälkeen laskee jyrkästi alas, ennen kuin nousee uudestaan toiselle mäelle. Alhaalla, missä tie tulee Ruuhijärven rantaan on paras kuuntelupaikka.
 

Sylvöjärvi

Sekä Sylvöjärven eteläpää että pohjoispää ovat kuuntelemisen arvoisia yölaulajapaikoja. Molempien päiden rantaluhdilta saattaa kantautua luhtahuitin voimakkaiden "huit"-äänien katkeamatonketju tai luhtakanan röhkiminen. Myös kaulushaikara voi puhallella pulloon kummassa tahansa pitkulaisen järven päädyistä. Järven eteläpään kaislikoiden erikoisuus on ruokokerttusta harvinaisempi rytikerttunen, jonka inttävä livertely alkaa kuulua toukokuun loppupuolella. Joskus laajahkosta kaislikosta on yhytetty myös rastaskerttunen. Sylvöjärven pohjoispäästä lähtee Immilänjoki, joka pitää melkoista kohinaa. Siksi kuunteleminen siinä päässä on vaikeaa. Vehkosillantiellä, Sylvöjärven pohjoispään kohdalla kannattaa myös kuunnella tien pohjoispuolella olevaa koivutaimikkoa. Siellä sirisee usein pensassirkkalintu, joinain vuosina sen seurassa on ollut myös viitasirkkalintu, jonka ääni muistuttaa lähinnä sadettajan ääntä.

Ajo-ohje:
Vanhaa Heinolantieltä kääntyy oikealle (Uudestakylästä tultaessa) Sammalsillantie hiukan ennen Mannakotia. Hiekkatietä ajetaan noin kaksisataa metriä, kunnes se saapuu Sammalsillansuon sillalle. Tästä paikasta on parasta kuunnella Sylvöjärven eteläpää. Pohjoispää on parasta kuunnella Arrajoen sillalta. Se löytyy ajamalla vanhaa Heinolantietä Uudestakylästä noin 4,5 km.
 

Kirkonkylä

Kirkonkylän arvo yölaulajapaikkana on vähentynyt aavistuksen viime vuosien aikana lähinnä rakennustöiden ansiosta. Taarastin ja Karhunsillan välinen alue oli aikoinaan kunnan parhaita satakielipaikkoja, minkä ansiosta paikalla sijaitsee Satakielentie. Satakieliä pesii toki nykyäänkin kirkon seudulla, akselilla Karhunsilta, Taarasti, Luomaniemi, mutta huomattavasti parempiakin satakielipaikkoja Nastolasta löytyy. Entisillä Ristolan pelloilla Pikku-Kukkasen ja Kirkonkylän koulun välissä laulaa usein luhta- tai viitakerttusia, eikä viitasirkkalinnun löytyminen paikaltakaan olisi ainutkertaista.
 

Uusikylä, Mustakallio

Uudenkylän ala-asteen läheisyydessä sijaitsee erinomainen yölaulajapaikka. Omakotitalojen pihamailla ja pellonreunojen puskista voi löytää useita eri laulajia. Harvinaisin vieras on useina vuosina paikalla "tsätsättänyt" viitasirkkalintu. Pensassirkkalintu löytyy joka kesä jostain alueen kolkasta. Ala-asteen mäellä voi myös kuulla ainakin viitakerttusen, pelloilla puolestaan raksuttaa ruisrääkkä jos toinenkin. Pöllöistä paikalla voi havaita lehtopöllön tai sarvipöllön, jonka poikasten saranan kitinää muistuttava ääni kuuluu yleensä pellon laidan puista. Mikäli lähtee seuraamaan Kurkelantietä harjun alapuolella, voi mäeltä kantautua korviin kehrääjän hyrinä. Tosin nykyään mäki on raiskattu hakkuilla niin perusteellisesti, että kehrääjäkin lienee joutunut etsimään uuden reviirin.

Ajo-ohje:
Kanervasta lähdetään vanhaa Heinolantietä koilliseen. Vain puolen kilometrin jälkeen tie laskee seuraintalon luota jyrkästi alas. Mäen ja pian oikealle kääntyvän Säyhteentien välissä olevien talojen pihoilta tavoittaa todennäköisimmin esimerkiksi viitasirkkalinnun. Säyhteentien alussa oikealla, Heikkerön talon vieressä on nuori koivikko, jossa pensassirkkalintu sirisee usein.

Ylös